tiistai 22. heinäkuuta 2014

Löpinää


On vaan niin turhautunut olo, kun ei ole mitään saanut aikaseks tänään.
Jäätävät häpyliitoksen kivut alkoi, voih kun olisi kelvannut pelkät selkä/lonkka vihlonnat. Mikään asento ei oo hyvä, sitten kun hetkeksi helpottaa niin Pähkinä potkii kylkeen. On niin nannaa kyllä välillä. Mutta sitten taas, ei saisi valittaa kun ihanaa pientä ihmettä kasvattelen sisälläni. On meinaan arvostus taas omaa äitiä kohtaan noussut niin paljon, kun tietää miltä raskaana ollessa tuntuu. 
Paikkoja pitäisi hieman siistiä, kun huomenna on taas kuvaukset ja haluan kodin kuitenkin olevan katsomisen arvoinen, mutta kun ei, niin ei. Eipä täällä iso siivo olekaan kun viime viikolla puunasin moneen otteeseen, mutta viikonlopun tupareista jäi kamala tiskivuori joka nyt alkaa vasta näyttämään pieneltä nyppylältä ja tuparilahjoista jotkut oli niin isoja, etten mitenkään keksi niille paikkaa. Enkä varmaan saa noita kahta työkalupakkia itse minnekään kannettua, joten olkoon sitten lattialla :D

Piristävää on ollut se, että aamu lähti rauhallisesti käyntiin. On niin ihanaa herätä ja laittaa käsi masulle ja sieltä joku jo tervehtiikin takaisin. Olen huomannut, että Pähkinä on aikamoinen ujostelija. Markustakin ujosteli aluksi paljon, sitten tottui myös Markuksen ääneen ja kosketukseen, mutta nyt taas vähän vieraantunut kun isi onkin ollut paljon pois kotoa. Pitää nauhottaa Markuksen puhetta ja soittaa sitä iltaisin masulle :)
Olenkin miettinyt, että oppiiko vauva jo mahassa olo aikana tunnistamaan eri kosketuksia?
Tunnistaako se eron oman äidin ja vieraan ihmisen silittelyn välillä?
Itselläni on tietty tapa, jolla kosken mahaani, silittelen tai tökin ja uskon että Pähkinä on oppinut tunnistamaan juuri mun kosketuksen, koska sitä pikkuinen ei ujostele. 

Laittelen tässä jossain kohtaa myös pohtimis postausta koskien hiustenvärjäämistä. Mulle on niin mielenkiintoinen kysymys tullut mieleen, ettei lähihoitaja, neukkuhoitaja eikä neukkulääkäri ole mitään kantaa osannut ottaa. Mutta siitä sitten jossain kohtaa lisää :)


Huomenna pitäisi nähdä muita elomammoja ja odotan innolla, koska edellinen tapaaminen jäi omalta osalta väliin.

2 kommenttia :

  1. Uskoisin, että jollain tapaa vauva aistii eri ihmisten kosketuksen. Ehkä äiti koskettaa eri tavalla masua, entä joku muu? Tai sitten toisen henkilön koskettaessa vatsaa, äiti tiedostamattaan jännittyy, jolloin vauvakin ujostelee..Minun teoria vain, en tiedä voisiko olla näin :)

    Oijoi, ihan kohta teidän pieni syntyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätäkin asiaa voisi neuvolasta kysellä, mutta ei ikinä muista. Mustakin tuntuu, että kyllä se vauva varmaan jossain määrin kosketuksen voi tunnistaa, moni saattaa yhtäkkiä "hyökätä" mahaa tunnustelemaan tai painaa liikaa, jolloin pieni luikkii selän puolelle :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pähkinä♥

Lilypie Second Birthday tickers