Äiti, vanhemmuus ja moralisti

Tän päivän minuutin kestänyt hetki sai mut pohtimaan taas asioita astetta syvällisemmin. Pahoittelut tästä, blogi täyttyy tätä menoa pitkistä ja syvällisistä postauksista, mutta kirjoitetaan nyt kuitenkin.

Pohdintojen aiheena on tällä kertaa siis äitiys, vanhemmuus sekä moralisointi. Miten lie kirjoitetaankaan, en ole sivistyssanojen taituri. Tänä päivänä arvostellaan ja puututaan hirveän usein vanhempien kasvatustapoihin sekä käyttäytymiseen, tekemiseen ja itseasiassa... aivan kaikkeen. Itse en ole tälläisen kohteeksi joutunut ennen tätä päivää. Onko ihmiset nykyään hirveän itsekkäitä, puuttuuko omasta elämästä jotain vai puretaanko oma paha olo muihin? Usein mietin, että millaista lapsiperheiden arki on ollut 100 vuotta sitten. Onko naapurin Pirkko-Petteri tullut kertomaan mikä on väärin ja mitä pitäisi tehdä, vai onko PP antanut vanhempien kasvattaa lapset omalla tavallaan, omaan kotiin sopivilla metodeilla?

Mikä ja kuka määrittää hyvän vanhemman? Kuka on oikeutettu puuttumaan toisen vanhemmuuteen? Kukaan täällä ei ole täydellinen, jokainen tekee virheitä, joten miksi ihmiset ovat niin tuomitsevia?  Ei ketään voi lokeroida tiettyihin mielikuvalaatikoihin ja syyttää jokaista edes hieman saman tyylistä, henkistä tai ikäistä samoista asioista mitä muut tekee. Nyt vain täytyy ihmetellä, että mikä on mennyt vinksalleen? Nämä ovat siis omia ajatuksiani perustuen kuulemiini asioihin (ja toki tämän päiväiseen). 

Hyvän äidin täytyy pitää langat käsissä, pitää lapselle kuria, mutta ääntä ei saa korottaa tai lasta laittaa jäähylle. Ruuaksi kelpaa vain ja ainoastaan itse tehty luomuruoka eikä siinä saa olla rasvaa tai suolaa. Maitona käy ainoastaan äidinmaito, jos tämä ei onnistu niin rasvatonta maitoa, kevyt tai täysmaito ei tule kuuloonkaan. Aurinko rasvaa pitää käyttää suurella suojalla, mutta ei liian pienelle ihmiselle kuitenkaan. Pienelle lapselle ei voi antaa mehua, koska siinä on liika sokeria, vaikka se olisi sokeritonta ja lisäaineetonta. Lasta ei voi viedä pikaruokaravintoloihin, koska verisuonet tukkeutuvat ja lapsi tukehtuu pullaan. Kotona täytyy kaiken olla tip top, tavaroiden paikoillaan ja ruoka valmista minuutilleen naapurin rytmien mukaan, koska hän katsoo ikkunasta syömmekö varmasti kotiruokaa. Päiväkotiin ei saa laittaa ennen kuin kodinhoito päättyy. Lapsen kuuluu olla äidin luona mahdollisimman pitkään, mutta isänkin täytyy ja pitää osallistua. Kun isä viettää aikaa lapsen kanssa, se on huono, sillä äiti on saanut omaa aikaa ystävien kesken eikä ole kotona neuvomassa. Isä nimittäin vaihtaa vaipan väärin eikä osaa laulaa unilaulua niinkuin äiti. Lista on loputon.

Olimme tänään menossa Jessican kanssa käymään Kalevassa hakemassa yhtä kirjaa. Menimme bussipysäkille, katselimme muumi mainosta ja ohi kulkevia autoja. Samalla viestittelin henkilön kanssa joka kirjaa oli myymässä, keskustelimme mm. missä ja koska näemme ja miltä näytämme. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että siirrämme kirjatreffejä toiselle päivää. Bussi saapui pysäkille ja kerroin Jessille ettemme menekään bussiin vielä. Tässä kohtaa, eräs vanhempi rouvas henkilö viittoi bussille ja alkoi samalla puhumaan minulle. Hänen ystävänsä jäi piileksimään bussipysäkin mainoksen taakse eikä kehdannut ilmeisesti näyttää kasvojaan. Aluksi en edes tajunnut rouvan puhuvan meille, koska hän ei ottanut katsekontaktia eikä tullut vierelle keskustelemaan. Siinä kohtaa kun tajusin hänen puhuvan meille, hänen suustaan tuli sellaista settiä että oksat pois. Hän saarnasi siitä kuinka lapseni on tärkeämpi kuin puhelimeni, kuinka häntä suututtaa käytökseni ja sitä rataa. Kerroin aluksi että tyttö voi hyvin ja viihtyy vieressä ja mitä puhelimella teen. Ajattelin rouvan käsittäneen tilanteen aivan väärin, koska hän ei selkeästi huomannut Jessin ja minun välistä keskustelua ympärillä olevista asioista. Asiallianen vastaus ei ilmeisesti miellyttänyt, sillä haukkuminen ja moralisointi jatkui. Rouva kipitti nopeaa bussiin edelleen jotain mumisten ja tässä kohtaa aloin ärsyyntymään. Tapojeni vastaisesti huusin hänelle että pitäisi huolen omista asioistaan ja kuulemma niin hän tekeekin. Ihmettelen vain, jos häntä niin ärsytti ja suututti käyttäytymiseni, miksei hän tullut aiemmin keskustelemaan asiasta? Miksi avata suu vasta siinä kohtaa, kun kuulee ettemme menekään bussiin ja hän pääsee tilannetta "pakoon"? Eikö olisi ollut parempi tulla juttelemaan aiemmin jotta hänkin olisi saanut tilanteesta selkoa. 

Olimme koko päivän Jessin kanssa pyörineet pitkin kotikulmia kahdestaan ja leikitty, joten en usko lapselle oleman haittaa siitä että äiti hetken kirjoittaa viestiä jotta tietää minne mennä. Meinasin hypätä bussiin ihan siksi että olisin saanut keskusteltua rouvan kanssa asian selväksi, mutta pohdin sitten sen hetkistä mielialaani ja sitä että Jessica on mukana. Parempi siis oli että suuntasimme puistoon leikkimään ja syömään jäätelöt, kuin että olisin suutuspäissäni avannut kultaisen sana-arkkuni, näyttäen huonoa esimerkkiä pienemmille ja häpäissyt sekä itseni että tämän rouvan. 

Paljon kritisoidaan esim. kaupassa huonosti käyttyvän lapsen vanhempia lepsusta kasvatuksesta, mutta paheksuvia katseita saa myös lapsiansa kieltävä vanhempi. Tuntuu, ettei nykyään mikään kelpaa ja kokoajan pitäisi olla varpaillaan, jotta äitiyttä sekä lapsen välistä suhdetta ei kyseenalaisteta. Kuten neuvolassakin kerroin Jessican olevan kovapäinen kiukkuaja ja niin samankaltainen luonteltaan kuin minä, että välillä murojenkin syömisestä tulee pitkä taistelu. Neuvolantäti kysyi, että olenko ikinä halunnut paiskata Jessicaa ikkunasta ulos.... WTF!?! Mikä tuo kysymys oli olevinaan? Tästä muutama kuukausi aikaa enkä vieläkään ymmärrä kysymyksen pointtia, mitä tahansa hän halusikin tietää, niin ehkä kysymyksen olisi voinut muotoilla toisin. 

Onko teille joku tuntematon tullut kertomaan että olet huono äiti tai teet jotain väärin? Yksityisviestilläkin saa laittaa vastausta :)

Fobiaa ja paniikkia...

...niitä vähän puhuttuja ja hävettyjä asioita.

Pitkän aikaa olen halunnut aiheesta kirjoittaa, mutta jokin on pidätellyt. Ehkä se on ollut se häpeä tai avuttomuuden tunne, joka aina on hiipinyt jos asiasta on erehtynyt mainitsemaan. Monethan sanovat, että omia herkkiä puoliaan tai heikkouksiaan ei pidä kertoa julkisesti, sillä periaatteella että joku voi tätä kyseistä heikkoutta käyttää sinua vastaan. Mutta miksi kenenkään pitäisi somessa tai missään muuallakaan iskeä ketään vyön alle ja pilkata tämän heikkouksia? Uskallan sanoa, että jokaisella varmasti on itselläänkin edes yksi pieni asia, joka tuottaa epämiellyttävän olon tai josta ei halua muiden tietävän mitään. 

Itse sairastuin neljä vuotta sitten rankan alkuvuoden päätteeksi paniikkihäiriöön. 2012 vuoden alku aina sinne kesään asti oli yhtä myräkkää ja mahtui niitä vastoinkäymisiä vielä syksyllekin. Paljon hyvää siihen vuoteen myös kuului, mutta nämä koettelemukset söivät aika paljon henkisesti. Oloahan olisi helpottanut se, kun asioita olisi osannut purkaa oikealla tavalla tai edes olisi näyttänyt lähimmäisilleen huonon olonsa. Mutta eihän sille mitään voinut, kun nuorena tuli rakennettua ns. suojamuuri ympärilleen, joka toimi eräänlaisena selviytymiskeinona yläasteen ajan. Voisin sanoa, että on hippasen tukeva muuri tullut rakennettua, kun sen purkaminen on näin työlästä. Pahimmillaan paniikkihäiriöni oli sellaista, etten voinut käydä lähi Siwassa, saatika syödä perheen kanssa. En voinut käydä edes ulkona tupakalla, mikäli kilometrin säteellä näin ihmisen. Pari viikkoa vietin vain lukkojen takana omassa huoneessani sängyssä maaten. Lueskelin paljon Cosmopolitania ja yhtenä iltana lehden takakannesta osui silmiini lause "Silloin tajusin, että minun on poistuttava mukavuusalueeltani". Kiitos tämän lauseen, tajusin itse aivan saman; minun olisi pakko poistua huoneestani ja uskaltautua ihmisten ilmoille. Niin tein ja varasin ajan nuorisoneuvolan psykologille. Käyntejä ei terapiassa montaa ollut, mutta ne helpottivat oloa sen verran, ettei kaupassa jonottaminen enään ollut kuoleman hirveää. En kyllä edelleenkään ole jonottamisen suurin fani, mutta enään se ei aiheuta pahaa oloa.

Huomasin kyllä, että näihin asioihin tuputetaan hirveästi lääkkeitä, vaikka terapiassa käynti olisi tärkeämpää. Söin lääkkeitä noin 1,5 vuotta kunnes tein Jessistä raskaustestin ja lopetin lääkkeet seinään. Kyllä, aivan seinään, tälläisen suosituksen sain tksta, vaikka lääkkeiden ohjeissa lukee että lopettaminen pitää tapahtua hiljalleen. Oli se aikamoista pärinää ja surinaa pään sisällä parin viikon ajan, mutta sitten vierotusoireet helpottivat ja normaali olotila palasi. Toki se vaikutti siihen, että ensimmäisessä ultrassa olo ei ollut parhaimmillaan, mutta siitäkin selvittiin. 

Paniikkihäiriö näytti selätetyltä ja elämä helpolta, kunnes viime kesän lopulla se iski uudelleen. Raskausaikana ja sen jälkeen päähäni oli kolahtanut hirveä pelko autoilusta ja moottoriteistä. Raskausaikana pelkäsin, että jos kolari tulee, en pysty suojelemaan vatsassani kasvavaa pientä ihmettä. Raskauden jälkeen pelkäsin samaa, en mitenkään voisi kurottautua suojaamaan lastani siinä tilanteessa. Paljon tuli pohdittua erilaisia asioita, kuten "onko meidän istuin turvallinen", "tyttö on niin pieni että varmasti liuskahtaa vöistä ulos", "tuo auto ajaa liian nopeaa, pieni lipsahdus ja se on kyljessä kiinni" ja sitä rataa. Pelottavia ajatuksia. Lopulta aloin pelkäämään moottoriteitä, koska yhdellä motarireissulla tunsin oloni todella epämukavaksi ja paniikki meinasi nostaa päätänsä kunnolla. Eikä pelkoa helpottanut toisen moottoritie ajon aikana järkyttävä kolari, jossa pieni poika menehtyi. Satuttiin paikalle muutama minuutti tapahtuneen jälkeen ja se oli pelottavaa. Tämä johti taas motarien välttämiseen ja siihen, että minä kyydissä ei sitä kaasutinta niin vain paineltu. Meidän oli viime elokuussa tarkoitus lähteä reissaamaan Imatralle, eli kylmiltään yli 6kk tauon jälkeen vähintään 4 tuntia moottoritietä. Tätähän panikoin ja ressasin viikon etukäteen ja lähtöpäivänä, päästin lähikaupan pihaan ja itkuhan se tuli. Tiesin silloin että en pysty sitä tekemään, joten meidän piti Renon kanssa jäädä kotiin. Siitähän vasta alkoi mielikuvitus laukata ja järkyttävä ahdistus pukkasi päälle. En pystynyt syömään, en nukkumaan, en rentoutumaan ollenkaan. Se oli ihan hirveää. 

Löysin netistä onneksi pätevän terapiakeskuksen johon sain ajan jo samalle päivälle. Sain (romukoppa)diagnoosin sekavamuotoinen masennus ja ahdistus sekä paniikkihäiriö. Olenkin nyt vähintään kaksi kertaa kuukaudessa käynyt jutustelemassa milloin mistäkin ja olo on ihana. Elokuussa tosin määrättiin taas lääkkeitä, mutta popsitaan niitä nyt kun yhdessä terapian kanssa vaikutus on todella hyvä. Ulkoinen ja henkinen olemus on aivan eriä kuin viime syksynä ja muutenkin on mukava käydä juttelemassa, vaikka kummemmin mikään ei mieltä painaisi. Tässä on niin paljon tapahtunut muutaman vuoden aikana, että hyvä käydä asioita purkaamassa. Olen vihdoinkin alkanut pääsemään ylitse liikkeen lopettamisesta ja taltuttanut liiallisen itsekriittisyyden (ainakin osittain). Moottoriteillä kulkeminen onnistuu, kunhan matka kestää alle 30min. Bussilla kulkeminen ei ole ongelma ja pärisytin jopa serkun mopon kyydissäkin. Nämä asiat saattavat kuulostaa naurettavilta, kyllähän ne vähän sitä ovatkin mutta taas ymmärtää paremmin muiden pelkoja. Yllättävän moni itseasiassa kärsii myös moottoritie tai jonkin kulkuneuvon kammosta, mikä yllätti minut täysin. Monilla on erilaisia syitä, itselläni se on lähinnä jokin suojeluvietti Jessicaa kohtaan, en halua että hänelle tapahtuu mitään tai että hän jäisi ilman äitiä. Todella paljon pelkään myös rakkaiden menettämistä. Kuuluuko se sitten äidinvaistoon kylkiäisenä vai johtuuko se jostain muusta?

Näistä asioista on alettu puhua hieman avoimmin, mutta liian vähän kuitenkin. Todella moni suomalainen kärsii jonkinlaisesta mielenterveysongelmasta, mutta niistä ei puhuta. Itseäni ainakin hävetti aiemmin ihan hirveästi ja tunsin itseni jotenkin avuttomaksi ja ala-arvoiseksi. Loppupeleissä kun mietin, kaikki tämä tuli sen takia mitä viime vuosina olen kokenut. Tapahtuma hetkellä olen selvinnyt asiasta ja porskuttanut  voitontahtoisesti eteen päin, mutta olen jäänyt koettelemuksien kanssa yksin ja myöhemmin saanut siitä kärsiä. Toisaalta, on ihme että näinkin fyysisesti ja henkisesti terveenä olen selvinnyt. Vielä välillä mietin niitä useita yhteydenottoja joita olen saanut ja olen ymmärtänyt kuinka paljon tätä elämää pitää arvostaa. Ei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelevat, oli kyse sitten ulkonäöllisistä asioista tai tekemisistä. Se, että osaa kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiinsa eikä välitä muiden mielipiteistä, auttaa paranemisprosessissa hirmuisen paljon. Omalla kohdallani on todella tärkeää ollut myös se, että osaan antaa itselleni anteeksi enkä rankaise itseäni virheistä niinkuin ennen. Tosin ikinä en varmaan opi täysin tätä itselleen anteeksi antamista, mutta en enään mielessäni hauku itseäni sen takia, jos en ennen nukkumaan menoa laittanut lautasta tiskikoneeseen tai vienyt roskia. 

Olen oppinut antamaan itselleni lepohetkiä, luvan levähtää ennen seuraavaa tehtävää. Nauttia auringon laskusta hetken pihalla ja pysähtyä kuuntelemaan lintujen laulua. Hengittämään ulkoilmaa rauhassa ja tuntea hennon tuulen vireen. Nostalginen kesän raikkaus ja vasta leikatun nurmikon tuoksu, näitä pitäisi useammin pysähtyä ihastelemaan. Välillä katson tytärtäni, kuinka hän riemuitsee hiekkakakkujen rakentamisesta ja nauraa. Se on rikkautta pystyä keskittymään myös arjen pieniin asioihin, jatkuvan murehdinnan ja panikoimisen sijaan. Ehkä vielä jonain päivänä, ei tarvitse rajoittaa mitään asioita elämässään paniikkihäiriön tai pelkojen vuoksi. Ehkä mä uskallan vielä sinne Tornaadoon tai hypätä voltin trampoliinilla.

Päästäkää anonyymit vapaaksi HEP ♥

Kesä lähestyy ♥

Huhhuh, tässä touhun ja vilinän keskellä ihan totaalisesti jäänyt kirjoittelu (taas) välistä. Paljon on inspiraatioita lennellyt aiheesta kuin aiheesta, mutta en ole löytänyt paussia ja tarmoa kirjoittaa mitään. Päivitän edelleen Igtä ja Snäppiä aktiivisesti, kummastakin löytää nimellä jonskihoo. 

Ajattelin tehdä postausta fobioihin ja mielenterveyteen liittyviin asioihin, mutta siitä sitten enemmän kyseisessä postauksessa kun saan sen valmiiksi. En nyt tiedä minne väliin tämän asian olisi tunkenut, olkoon nyt tässä eturintamalla. 

Mitäs tänne?

Meillä on kevät sujunut ihan mukavasti ja kesää odotetaan kovasti. Nää ilmat on kyllä olleet niin mahtavia nytten, että taidan kastaa talviturkin pian. Jessica on viettäny viimeisen parin viikon aikana hieman enemmän aikaa Markuksen kanssa, ovat tavallaan lomailleet yhdessä ennen Markuksen pitkää työreissua. Itsehän olen käyttänyt tämän ajan joko kotona maaten ja sikaillen tai ystäviä tavaten. Jääkiekko huuma ollut tämän kevään pop meidän perheessä, Tapparaa käytiin ahkerasti kannustamassa (kuten igstä moni huomasi) ja nostalgisesti se Hakametsän jäähalli edelleen on aivan mahtava paikka. Ilmeisesti olin todella hyvä soluttautujakin peleissä, jotkut luulivat minua 14 vuotiaaksi kun käväsin siskon ja hänen ystävien luona jutulla (nojoo kävin heidän kanssaan myös syömässä). Eipä siinä, kaisse on hyvä jos kykenee nuoremmalta näyttämään, henkisestä puolesta puhumattakaan. Pohdiskelen tässä edelleen että mitä oikein teen koko kesän, kun pitää odotella seuraavan kauden alkua. 

Se niistä kiekoista, jos kertoisin hieman Jessistä jotain olennaista. Tyttö on alkanut hiljalleen opettelemaan sanoja ja osoittamaan kiinnostusta puhumisen harjoitteluun. Tavuja ja mm "äiti" sanaa ollaan kuultu jo viime kesästä asti, mutta nyt alkaa olemaan enemmän selkeyttä ja kommunikointi sujuu vaivattomasti. Muutamat sanat, joita tyttö sanelee:

pappa = pappa

paapa = saapas

leno = Reno

pissa/pisha = pissa

bussa = bussi

pauppa/kauppa = kauppa

popo/mopo = kaikki kaksi pyöräiset menopelit

siisä = lisää

Neiti osaa jo hyvin matkia eläimien ääntelyitä, kun kysyy esim. mitä hevonen sanoo. Possun imitointi on ehkä parasta, yritän joku kerta saada sen videollekin. Aika paljon tyttö muuten elekielellä kertoo mitä haluaa tai tavuilla sekä ääntelyillä. Yhdellä kauppareissulla saatiin mummot nauramaan, kun keskustelimme Jessican kanssa millon mistäkin. Onhan se varmaan hauskaa kuultavaa kun toisen puheesta ei muut saa mitään selkoa. 

❃HOX❃  

Sinä nainen joka kultapelin jälkeen satuit Hullussa Porossa myös juhlimaan, voisitko ystävällisesti palauttamaan tämän kyseisen piponi jonka unohdin vessaan? ☺

Ihanaa toukokuuta teille kaikille ja yritän nyt ottaa itseä niskasta kiinni jotta tännekin saataisiin jotain sisältöä ❤ Kodistakin voisin kuvia laitella, kunhan kevät siivouksen saan tehtyä.

Kevättä ilmassa

Hellurei kaikki ihanaiset!

 Lupasin siis aloittaa (ainakin yrittää) blogin kirjoittamisen uudelleen. No tämä hieman jäi henkilökohtaisista syistä joita en nyt avaa enempää. Nyt kuitenkin on elämä tasaantunut ja sisältöä tullut taas enemmän joten kirjoittamisen aihetta löytyy. Jospa nyt kertoisin tämän hetken meiningistä, yritän kirjoittaa mahdollisimman lyhyesti ja ytimekkäästi. 

Olin synnytyksen jälkeen tasaisin väliajoin silmäillyt työilmoituksia ja löytyisikö niitä hiusalan tukkupuolelta. Taloudellisesti ei tulisi mitään jos koulun penkille lähtisin, joten vihdoin, viime kuun puolessa välissä bongasin tuntityöläisen paikan tukusta. Laitoin hakemusta menemään ja Renokin piti varpaita ristissä että pääsisin edes haastatteluun. Alkuunsa meni esimiehen kanssa soittelut aivan ristiin kun yritettiin sopia työhaastiksesta mutta ei se menoa haitannut. Se tunne, kuinka kiitollinen olin kun sain lopulta kuulla että sain sen paikan. Aivan mahtavan ihanteellinen tilanne, extraajan paikka oman alan tukusta ja samalla kuitenkin hoidan Jessiä kotona. Hiuksetkin uskalsin tässä jokunen aika sitten pätkäistä lyhyeksi kuten jotkut varmasti Instagramin kautta huomasivat. Yritän kasvattaa omaa väriä mutta hiusten värjääminen himottaa kokoajan. Onneksi olen herkistynyt väreille niin josko nyt projekti onnistuisi.

Jessi käy siis päiväkodissa n. 1krt/vko. Jessica on hyvin sopeutunut, toki itkee kun ilkeä äiti hylkää päiväkotiin mutta päivät ovat kuulemma menneet hienosti. Syö ja nukkuu siellä paremmin kuin kotona ja neiti on saanut kehuja "itsenäisyydestään". Itsenäisyydellä tarkoitan siis sitä kun oma aloitteisesti osaa leikkiä ja pystyy keskittymään omiin juttuihinsa vaikka ympärillä olisi millainen meteli. Neiti on alkanut enemmän ja enemmän näyttämään humoristista puoltansa ja pelleilee minkä ehtii. Omaa tahtoa kyllä löytyy vaikka kuinka paljon ja välillä (lue usein) koetellaan äidin hermoja. Hyvin me kuitenkin saadaan kompromisseja tehtyä tytön kanssa ja kyläillessä osaa käyttäytyä nätisti. 

Pari kuvaa vielä loppuun ☺

Ihanaa kevään odotusta ♥

Mitä tänne kuuluu?

Heippa pitkästä aikaa!

Nyt tuli sellainen olo, että haluan kirjoittaa kuulumisia pitkästä aikaa. Yritän pitää postauksen kuitenkin siedettävän pituisena, että jaksatte lukaista. 

Jessica

Neiti on kasvanut hirmuisen paljon! Aivan uskomatonta, mitenkä nopeaa vauvavuosi on mennyt. En enään ihmettele kun moni ohjeistaa nauttimaan siitä ajasta. Harmittaa, ettei jokaista päivää muista, varsinkaan näillä aivonystyröillä. 

Jessi aloitti kävelemään ja konttaamaan tukia pitkin tasan 8kk iässä. Nyt neiti seisoo ilman tukea todella hyvin ja kävelee itsenäisesti 1-2m ilman tukea. Kävelykärrystä selkeästi oli apua, vaikka se saatiin vähän "myöhässä". Pirpana heiluttaa ahkerasti kaikille autoille ja tykkää koirista sekä poneista entistä enemmän kokoajan. Sanoja on tullut äiti, kittu sekä tuttia ja tyttöä yritetty sanoa. Jessi ymmärtää jo hyvin eriasioita, kuten sen jos joku lähtee tai tulee, tunnistaa esineitä sekä tottelee yllättävän hyvin kehotuksia tehdä tai jättää tekemättä jotain. Hampaiden pesusta on tullut iltojen kohokohta, niitä neidillä on 2kpl jotka puhkesivat 10kk paikkeilla.

¨

1v neuvolassa saatiin selville, että neiti on ottanut kasvuspurtin, pituutta oli melkein 74cm ja painoa 9,2kg. Vielä on yksi ylimääräinen neuvola tiedossa, kun tarvitsee vielä yhden rokotteen sekä katsotaan paino. 

Mitä meille muille?

Parisuhteeseen kuuluu samaa kuin muutenkin koko vauvavuoden aikana. Reno taas on kiinnostunut Jessicasta enemmän, sillä kaksikko keksi miten hauskaa on antaa Renolle osa ruuasta. Toissapäivänä kaksikko ölisi toisilleen kilpaa kun makoilivat yhdessä lattialla, tiedä sitten mitä kommunikointia se oli mutta vuorovaikutteisesti se eteni.

 Uusi kotimme on ollut ihana. Kerroinkin tästä uutisesta Instagramin kautta silloin kun talonsisäinen muutto vahvistui. Saimme siis vihdoinkin pitkään himoitun asunnon taloyhtiöstä, joka pohjaltaan vastaa todella paljon Hervannan asuntoamme. Päivät kuluu Jessican ja Renon kanssa touhutessa, Markus on paljon kotoa pois koulukiireidensä vuoksi. Nyt on alkanut tajuamaan sen, kuinka sotkuun kämppä oikeasti lapsiperheissä menee, vaikka yrittäisit siivota sen kolme kertaa päivässä. Hieman turhauttavaa yrittää päivällä siivota, joten olen todennut että siivotaan sitten kun pikku sisustaja nukkuu. Keittiön kippolaatikko, tv-tason dvd laatikot, neidin oma vaatekaappi sekä johtolaatikko on ehdottomasti ykkösiä tässä sisustusprojektissa. Kaikki ne ihanat tavarat ovat niin kivoja lattialla tai piilotettuna esim. kenkiin tai Renon ruokakuppiin, ettei niitä selkeästi äiti saisi siivota päivän mittaa. 

¨

Robinia kuuntelemassa 

Omat tulevaisuuden suunnitelmat ovat vielä auki. Sisustusala kiinnostaisi vieläkin, mutta olen tässä suunnitellut yhtä projektia, jota voisin pyörittää kotoa käsin sillä en raaski laittaa tyttöä vielä tarhaan. Tämäkin projekti vaatii taas rahaa ja uskallusta sekä sen että perustan yrityksen uudelleen. Siitä ehkä myöhemmin lisää, mikäli aion tähän tarttua ja koittaa siipiäni uuden asian parissa.

*Muoks* Unohtui vallan mainita, että kiitos ruokavalion ja hormoonien, olen saanut nauttia melkein täysin kivuttomasta vauvavuodesta imetyksen jälkeen! Pärjään hyvin ilman kipulääkkeitä ja arkitoimet hoituvat vaivatta.

Ihanaa syksyä kaikille teille, jotka olette mukana olleet ja seurailleet meidän elämää siitä huolimatta että blogiin en ole kirjoitellut :)

Kuukauden kuulumisia

Hehheh, mielessä jo kävi että pitäiskö kirjottelu lopettaa kun ei yksinkertaisesti ehdi postaileen ja sitten kun on "omaa aikaa" niin sen käyttää mielellään lepäilyyn. No, ei tää varmaan niin vakavaa ole :D

Jessille tulee kohta 6kk täyteen, apuva missä mun pieni vauvani on? 5kk neuvolassa painoa oli jo 6130g ja pituutta 60,4cm. Neiti kääntyilee ja pyörii kuin kellon viisari, pari kertaa päivässä syödään soseita, pari kertaa velliä ja muuten korviketta :) Osaimetyksellä selvittiin 5,5kk asti. Kovasti pönkii istuma-asentoon sylissä ollessa, mutta ei selkälihakset vielä niin vahvat ole että itse istuisi. Istumaan pääsee, kun makuulteen punnertaa ja pidän jaloista kiinni, mutta usein kupsahtaakin sivulle :D

 Jessi on tosi ilonen tytsy, hymyilee ja naureskelee päivittäin, nyt viime viikkoina korvatulehdus on ollut riesana eikä antibioottikuuri näytä auttaneen. Huomenna siis taas lääkäriin, meillä on Jessin kanssa yhteislääkäri. Jessiltä katsotaan korvat ja mun verikokeen tulokset ja röntgenin tulokset. Tuntuu tosi tyhmältä että korvatulehduksen antibiootin jälkeen seuraava lääkäri on vasta kuukauden päästä, me saatiin onneksi 3vkon päähän samalle käynnille kuin mulla. Huomenna pitäisi ratketa että alotetaanko mitään kipulääkitystä ja pääsenkö reumapuolelle. Ainiin, vihdoinkin mun uneton jakso loppui, sai 3vkon aikana nukuttua jotenkin edes kolmena yönä. Nyt on pari yötä nukuttu ja voi että kun on ihana olo. 

Jaksoin taas Dc-fixailla lipaston, josta postausta myöhemmin. (Kuvaa instagramissa)Toinen projekti on Jessin huoneen pikkupöydän fixailu. Täällä uudessa kämpässä alkaa näyttämään ihan kodilta, yläkerran makkari vaan jurraa paikoillaan kun ovi pitäisi irrottaa jotta saataisiin hukkatila hyödynnettyä ja sitten hyllyjä seinille. Keittiö on niin paljon raikkaamman näköinen kun kaikki lipastot ja hyllyt on samaa väriä, näyttää heti isommalta ja siistimmältä, eikä mun säilytystilanurkkaus näytä niin omatekoiselta räpellykseltä. Alakerran vessa on valmis, saatiin sinnekin hyllykkö laitettua ja yläkerran vessaan pitäisi hyllykkö saada tällä viikolla. Saadaan purkit ojennukseen ja pyyhkeet siististi. 

Nyt kävi niin, että kännykän laturi jäi vanhemmille eilisen ravireissun jäljiltä, joten kuvia en nyt saa lisättyä tähän. Oltiin siis eilen pikkusiskon poniraveissa Jyväskylässä ja kun takasin Tampereelle ajeltiin, niin ihmeteltiin kun risteyksessä heilui poliisimies ja vähän matkan päässä kasa sinisiä valoja. Katottiin heti tilannehuoneesta että mitä on tapahtunut, järkyttävä kolari missä pieni lapsi ja kaksi aikuista oli loukkaantunu pahasti :( Seurattiin kotimatkan ajan tilannetta netin kautta ja mahanpohjasta otti ilkeesti kun tiedotettiin että 2 vuotias lapsi kuoli. Voin vaan kuvitella miten pahalta tuntuu kun oman lapsen menettää, ihan järkyttävää. 

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille ♥ ja koitetaan muistaa et liukkaalla kelillä ei tarvi kiirehtiä minnekään, ettei satu haavereita.

4kk neuvola

Tänään Jessicalla oli 4kk neuvola ja lääkäri. Voi miten mun pieni nyyttini onkaan kasvanut. Kovaa vauhtia yritetään selältään nousta istumaan, mutta neiti ei kääntyile pahemmin. Joka päivä tapahtuu paljon uutta ja koko ajan meno päällä. Hetki sitten vielä toivuin leikkauksesta ja neiti pussutti monta tuntia unta. Nykyään päikkärit vaihtelee tosi radikaalisti puolen tunnin unista neljäänkin tuntiin. Laitan mittoja alle, sulkuihin 3kk neuvolan mitat.

Paino 5 395g (4760g)

Pituus 59,7cm (56,6cm)

Py 40,4cm (39,4cm)

Kommentteina että virkeä ja hyvin kasvava tyttö. 

Seuraava neuvola tuleekin olemaan ihan ensimmäisessä paikassa, jossa ehdin pari kertaa käymään raskauden alussa. Silloin siellä oli vähän liukuhihna meininki, toivottavasti ei enään. Harmittaa vaan, kun meidän uusi neuvolan täti oli superihana. Mutta aivan ihanaa päästä takaisin turvallisempaan kasvuympäristöön ♥ En malta odottaa, ensimmäinen sisäänmuutto päivä on jo 29.12 IIK!

Eilen oli ihana päivä, näin paria ystävää ja Jessicakin pääsi tapaamaan "poikaystäväänsä" Toostia. Toosti on nyt 7 viikkoinen, mutta oli hassua miten samoissa mitoissa pienet painivat. Jessica komensi Toostia jatkuvasti, ei saanut Toosti rauhassa edes syödä kun meidän neiti käskytti. Otettiin ihania kuviakin ja tässä meidän lemppari:

Toosti on kunnon miniäijjä!

Jessicalla on mun vanha potkari päällä ja tietysti aivan kuolassa.

 Liekö hampaita tekemässä, kun kuolaa ja ikeniä hieroo päivittäin. 

Mutta tuntuu hassulta että samat pöksyt on itselläkin ollut päällä joskus.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ♥

Neiti 3kk

Hupsis...

Tuli aika pitkä postausväli.

Mitähän kaikkee tässä on nyt halloweenin jälkeen tapahtunut. Neidille iski tosi sitkee flunssa, nyt toista viikkoa jo päällä. Itelläki olotila heittelehtii ja välillä veto pois. Isänpäivä vietettiin perheen kesken, aamiaista ja kokkailua kotona ja iltapäivän jälkeen suunnattiin mun mummulaan kahville. Sielä oli meidän perhe, mun perhe ja mummu sekä vaari. Oli mukavaa, vaikka korttipelit meni vähän sekasin kun 7 henkee pelasi yhtäaikaa :D 

Voisin vähän kertoa mitä kaikkee neiti on alkanut enemmän jo tekemään. Jessica yrittää kamalasti puskee selältä mahallensa, mutta ei vielä ihan kädet oo mukana toiminnassa. Toisinpäin kyllä kääntyy jo hyvin ja Instagramiin laittelinkin videota neidin istumisvimmasta. Edelleen mulle on jäänyt auki se, että onko tuo turvallista selälle kun vauva itse vääntelee itseään niin? Jos joku tietää niin saa valaista, kyllä se varmaan on kun vähän tukee kainaloista. Viimeisen viikon aikana on kamala puheripuli iskenyt ja neiti jutteleekin jo superpaljon pitkin päivää, eniten ehkä aamuisin ja päikkäreiden jälkeen. Reno on alkanut kiinnostamaan jo entistä enemmän ja sen karvoja on mukava tutkiskella. Hyvä kun Renokin nauttii siitä että vauva koskee ja tunnustelee sitä. Yks helistin lelu on kans saanut suuren suosion ja sitä on alettu itse heilutteleen ja maisteleen.

Neuvola

Maanantaina tuli tasan 3kk täyteen ja käytiin neuvolassa uudella neuvolatädillä. Saatiin myös rokotuksia ja se vasta olikin ärsyttävää neidin mielestä kun pidettiin "niin pitkään" paikallaan. Kasvaa tasaisesti omaa käyräänsä eikä ole syytä huoleen. Ihanaa kun on sellainen neuvolatäti joka ei hysterisoi jos pieni onkin vähän pienempi kuin normikäyrä yms. Jotenkin kiusallista jos joku muu alkaa kauhistelemaan pienen kokoa (sama raskausmahan kanssa) kun itse on asian kanssa ihan sujut. Saatiin jopa koiratarrakin korttiin!

"Suloinen Jessica :) 

Tasaisesti kasvaa. Saa rintamaitoa sekä korviketta.

 Jäntevä, päätä kannattaa taitavasti. Iho kunnossa"

Mittoja:

Paino 4 760g

Pituus 56,7cm

Py 39,4cm

Mukavaa keskiviikkoa kaikille ☺♥

Kauneus asiaa

Toissa iltana, aloin pohtimaan kauneus käsitteitä hieman syvällisemmin. Lueskelin foorumeita ja sitä, miten aika usein kaikki kritiitti liittyy ulkonäköön. Varsinkin naisten ulkonäköön. Tämä herätti pienessä pääkopassani paljon erilaisia kysymyksiä. Suurin kysymys oli, että mikä määrittää kauniin tai täydellisen? Kuten vanha sanonta kuuluu, kauneus on katsojan silmissä!

 Jos joku ei ole keksinyt toisesta ihmisestä huonoa sanottavaa, on pakko ollut keskittyä ulkonäköön. Hämmästelin sitä, miten se kohdistuu asioihin, joihin yleensä ei pysty vaikuttamaan ja jos pystyy, se maksaa ja paljon. Silmiini osui paljon kommentteja nenistä, hampaista, silmistä yms. kasvojen piirteistä. Myös erilaiset vartalotyypit aiheuttivat joissakin käsittämätöntä inhoa. Miettiiköhän kukaan näitä asioita kirjoittaessa, että joku ei välttämättä voi hampailleen mitään, jos suvussa hampaiden laatu on huono. Lähinnä huvittivat sellaiset kommentit, että jollain on liian pieni tai iso nenä. Mitä väliä sillä on tuntemattomalle ihmiselle, jos toisen naamaa koristaa liian iso alahuuli? Onko se joltain muulta ihmiseltä pois? Yleensä näitä kommentteja tuleekin nimettömiltä henkilöiltä ja mielenkiinnolla haluaisin jokaiselta sellaisen kommentin laittaneelta nähdä valokuvan heidän kasvoistaan ilman meikkiä. Varmasti jokaisella ihmisellä on kasvoissaan piirteitä, joita he inhoavat tai vähemmän rakastavat. Minkä takia jokaisesta ihmisestä pitäisi keksiä huonoa sanottavaa? Antaako se kommentin kertoneelle paremman itsetunnon ja parantaa omaa huonoa oloa? Usein mietinkin, että kommentin laittaneella, on varmasti itsellä ollut vaikeaa ulkonäkö painotteisessa yhteiskunnassa, esimerkiksi yläasteella, jolloin nuoret mittailivat toisiaan ulkoisen olemuksen perusteella. Tällöin yleensä aletaan etsiä sitä omaa minäänsä ja mielenkiinnon kohteitaan ja kaikenlainen kritiikki saattaa painua syvälle muistiin ja aiheuttaa myöhemminkin huonoa oloa. Mietinkin, että tarvitseeko sitä itse sitten vanhempana, astua samoihin saappaisiin mitä koulukiusaajat ovat käyttäneet? Kritiikin voi kääntää myös edukseen ja miettiä, että hei, tuo ei tykkää sormistani mutta kenelläkään muulla ei samanlaisia ole! Että juuri sen takia kritiikkiä on voinut tulla, kun olet yksilö.

♔♔♔

Onko näillä kommentoijilla, jotka keskittyvät ulkonäköön, itsellään ovaalit ja symmetriset kasvot? Täydellinen vartalo ilman käsikarvoja ja värimuutoksia? Hiuksia kolmen hengen edestä ja kantapäät sirot ja sileät? Ja vain luonnollisesti? Haastankin siis jokaisen kritiikkiä laukovan nimettömän henkilön, laittamaan blogin facebook sivulle *kliketi*, omalla nimellänsä kuvan kasvoistaan ilman mitään meikkiä luonnon valossa. Oletko sinä paljon parempi ihminen ulkonäöllisesti ja uskallatko sen näyttää, vai oletko samanlainen kuin muutkin ihmiset, eli täydellinen yksilö juuri sellaisena kuin olet? 

♔♔♔

Löysin myös kommentteja omasta ulkonäöstäni. Mitä väliä sillä on, jos joku ei pidä siitä miltä näytän? Jokaisellahan on omat mielipiteensä asioista, mutta miksi niitä negatiivisia yleensä kirjoitetaan kasvottomana? Uskaltaisiko joku, joka inhoaa kasvojani, tulla kertomaan siitä minulle kaupan jonossa? En usko, tälläistä ei ole tullut vastaan ainakaan vielä. Nostan hattua kyllä, jos joku uskaltaa näin tulla sanomaan. Itseä nämä kommentit eivät hetkauta, mutta ne herättivät erilaisia ajatuksia. Aloin pohtimaan tarkemmin itsekriittisyyttä, sitä miten välillä itsekin kauhistelen peilin edessä raskausarpia jotka peittävät koko takapuolen tai yleisesti kroppaani. Mullahan on pitkä selkä ja lyhyet jalat, erittäin typerä kaula, mutta mitä sitten? Näytän ainakin siltä, että olisin uintia harrastanut pitkään ja että omistaisin sikaniskan. Vertailinkin yhtenä päivänä siskoani minuun (anteeksi heheh) ja huomasin, että meillä kummallakin on pitkä selkä ja niskakin samanlainen. Eli meillä ne on selkeästi geeneissä eikä niille voi yhtään mitään. Ei ainakaan tällä tavallisella maallikon budjetilla eikä niiden asioiden muuttamiselle ole tarvetta ollenkaan. Mehän ollaan juuri niin täydellisiä juuri tälläisinä, kuin voidaan olla. Eikö jokainen saisi olla siitä ylpeä? Siitä ettei ole samanlainen kuin naapurin Pirkko tai maalikaupan myyjä. Teinivuosia muistellessa ja niiden jälkeisiä aikoja, on itsellä ollut paljon huonoja ajatuksia niin varpaista kuin poskista. Nyt jälkeen päin kun katsoo peiliin ja miettii niitä kaikkia asioita, joita on surrut ennen, alkaa naurattamaan. Minähän olisin aivan jonkun muun näköinen, jos naamassani ei olisi toispuolesta hieman vinoa nenää tai erimallisia silmiä. Se olisi pelottavaa! Jos muuttaisin jotain näistä, en olisi enää minä. Olisin joku, joka yrittää olla jotain muuta kuin on. Aika surullista kun ajattelee näin. 

Mistä itse olen ylpeä kasvoissani? Rakastan ehdottomasti silmieni väriä ja ne ovat ulkonäössäni parasta! Toinen silmäni on pyöreämpi kuin toinen eikä pupillitkaan ole keskellä. Nenäni kaartuu sivusta katsottuna hassusti, se on hieman vino (koska pienenä löin sen seinään, en tiedä miten) ja sieraimetkin ovat erimalliset. Mikä nenässä sitten on parasta? Se että se sopii päähäni, näyttäisin typerältä jonkun muun nenällä. Huulet ovat toinen asia josta pidän, vaikka nekin ovat vinot. Yhtenä kesänä ollessani  vielä lapsi, pellolla juostessa jokin ötökkä puri huuleeni ja tästä on vieläkin jälki. Jos näitä lähtisin muuttamaan, näyttäisin typerältä. Kerran kokeilin huulipunalla tehdä ihanteelliset huulet ja hui kuinka kamalalta näytin! Kulmakarvat raivostuttavat välillä, ne kun eivät ole yhtä pitkät. Toisen sisäkulma harottaa enemmän ja toinen kaartuu aiemmin. Jos niitä yrittää piirtää symmetrisiksi, näyttäisi että otsaani olisi läntätty kulmakarva tarrat. Kasvoni ovat kulmikkaat ja viimeisen kolmen vuoden aikana, olen pitänyt tätä vahvuutena. Pidän siitä, että leukani ja poskipääni tuovat särmää olemukseen ja että niitä pystyy korostamaan. Vastoin kaikkia meikkaus sääntöjä, en ikinä häivytä poskipäitäni, vaan tuon ne esille. Kerran ystäväni meikkasi minut niin, että häivytti ne pois. Näytin taas kamalalta, en yhtään itseltäni. Kun olen yrittänyt muuttaa meikillä tai kuvauskulmilla ulkonäköäni, on tuntunut että osa identiteetistä on kadonnut samalla. 

Voin ylpeästi julistaa, että rakastan kroppaani, ulkonäköäni! 

Olen kiitollinen siitä, mitä osalleni on annettu!

♔♔♔

Toivon, että jokainen nainen pystyisi katsomaan itseään peilistä, ilman että ensimmäisenä mieleen tulee "voi ei taas näytän tältä" tai "voi kumpa tuota ei olisi". Arvostamaan sitä, mitä on osalleen saanut ja löytämään sen asian, jota ei vaihtaisi mihinkään. Toivon, että jokainen joka on netin kautta kokenut kiusaamista, ymmärtäisi että pitäisi kokea ylpeyttä siitä, että uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Sen ettei kukaan yritä olla joku muu, koska se ei ole tarpeen. Me emme ole syntyneet tänne kilpaillaksemme paremmuudesta ja täydellisyydestä. 

♔♔♔

 Eikö jokainen nainen olekin kaunis

 omalla uniikilla tavallaan?

Minun mielestä on, onko sinun?

Mitä meille kuuluu?

Neuvola kuulumiset oon unohtanut tyystin kirjoittaa tän kaiken härdellin keskellä. Listaan tähän syntymästä asti paino ja pituusmerkinnät. Tummennettuna 2kk neuvola.

10.8: 2890g, 48cm, pipo 35cm.

13.8: 2700g

14.8: 2735g

27.8: 3170g, 48,7cm, pipo 35,3cm

11.9: 3675g, 51cm, pipo 36,5cm

6.10: 4180g 53,7cm, pipo 37,5cm

18.8:

"Siro, virkeä tyttö. Rintamaidolla, paino lähtenyt hyvin nousuun.

 Aukileet, heijanteet normaalit. Suu, silmät puhtaat"

27.8:

"Hyväkuntoinen tyttö. Hienosti kerryttää painoa. Hyvin jo katsekontaktissa."

6.10:

"Jäntevä tyttö, hyvin kasvaa."

Hieman huvittaa se, että hoitaja oli katsonut suun olevan puhdas, vaikka pienellä olikin sammasta. Jessica siis kasvaa hyvin omalla pienellä käyrällänsä, eikä sen suhteen tarvitse olla huolissaan. Saatiin myös 6. päivä ensimmäinen rokote suun kautta, joka ihanasti oireili juuri ennen ristiäisiä. Ristiäisissä oli myös hieman kiukkuinen, mutta nukkui onneksi suurimman osan ajasta. Pari viime yötä on ollut vähän levottomia, johtunee tiheänimun kaudesta. En edes tiedä enään kuinka mones meillä on menossa. Tänäänkin koko aamu vietetty tissillä roikkuen, hyvä kun itse ehdin syömään aamupalaa :D Aamuisin on hymy herkässä, ja eilen keskusteltiin jo vuorovaikutteisesti pari minuuttia, vihdoinkin. Odotin pitkään että koska alkaa pientä puhetta tulemaan. Kiekaisuja, aa oo ää äänteitä ja hymyilyä. On tää vaan mahtavaa puuhaa. En tainnutkaan muuten mainita missään kohtaa, että me muutamme ensi vuoden alussa, tänään pitäisi sopparit kirjoittaa, siitä enemmän joskus toiste. Aivan ihana tuliterä asunto odottaa, joka on enemmän lapsi- ja koiraystävällinen asuinalue.

Ristiäiset 11.10.14

Lauantaina meillä vietettiin kotona Pähkinän ristiäisiä. Vieraita meillä oli 20, minun ja Markuksen lähisuku ympäri Suomea sekä paras ystäväni Jarna Kajaanista. Aivan ihanaa kun tärkeät ihmiset kokoontuvat yhdessä juhlistamaan kastetilaisuutta. Jarnasta sen verran, että hän muutti pois Tampereelta viime syksynä ja olemme viimeksi nähneet joulukuussa. Hän oli ensimmäinen ystävä jolle kerroin raskaudesta ja koin erittäin tärkeäksi päästä kertomaan asiasta melkein heti plussauksen tehtyäni. Jarna onkin joutunut kuuntelemaan hormoonihirviön tilityksiä pitkin raskautta, kun jokin on mieltäni painanut tai pelottanut. Juhla-aamu ei alkanut ihan odotetulla tavalla, kun Jarna myöhästyikin Kajaanista lähtevästä junasta. Koko juhlia siis siirrettiin tunnilla eteen päin ja kaukainen kummikin pääsi onnellisesti paikalle.

Pähkinä Jarna kummin sylissä.

Kastetilaisuuden halusin vanhan kaavan mukaan, jossa nimi siis paljastetaan kasteen yhteydessä. Pappi hieman empi tätä, mutta olin lukenut seurakuntien sivuilta, että vanhemmat saavat päättää kumman kaavan mukaan mennään. Mielestäni siinä on silloin oma viehätyksensä ja vieraat saavat jännityksellä odottaa minkä nimen olemme päättäneet antaa lapsellemme. Etukäteen pelkäsin että pillitänkö koko tilaisuuden ajan. Poru meinasi päästä heti alkusanojen kohdalla, onnistuin jotenkin pitelemään sisällä. Itku olisi ollut kamalaa parkumista muuten :D

Markuksen perhe tiesi nimen jo etukäteen, koska Markus halusi heille kertoa. Itse pidin nimen salassa kaikilta, mutta menin viikkoa ennen ristiäisiä möläyttämään äidin kuullen nimen, kun puhuin Renolle. Olimme siis opettaneet Renolle jo Pähkinän nimen ja kyllä ottaa vieläkin päähän kun sammakko pääsi suusta. 

Äitini ja Pähkinä. Äitini teki Pähkinälle juhlamekon ristiäisiä varten.

Siskoni Jenni ja Pähkinä.

Koska pikkusiskoni Jenni pääsee ripille vasta ensivuonna, päätimme että hän saa lukea Raamatusta pätkän. Olisimme toivoneet, että Jenni olisi päässyt kummiksi, mutta sumplimme sen vielä ensi vuonna konfirmaation jälkeen. Kasteen ajan, Pähkinä oli kummitätiensä sylissä vuorotellen. Kastamisen kohdalla, Pähkinä kuitenkin oli Markuksen siskon Mariannen sylissä ja pään kuivasi oma siskoni. Pähkinä sai siis kaksi kummitätiä ja yhden kummisedän, sekä ensivuonna yhden kummitädin lisää.

Yhteisessä esirukouksessa, Markus luki vanhemmille tarkoitetun kohdan. Tässä kohtaa suurin osa ihmisistä pillahti itkuun. Kummien osion luki Jarna ja isovanhempien osan sekä mummi (Markuksen äiti) että mummu (mun äiti). Halusimme Markuksen kanssa, että kumpikin äideistämme pääsee tasavertaisesti osallistumaan rukoukseen. Tilaisuus oli erittäin kaunis ja koskettava, jokainen vieras oli jollakin tapaa liikuttunut.

Neiti kyllästyi välillä kuvaamiseen ja siihen että häntä kiikutettiin sylistä toiseen. Silloin oloa helpotti isin tai äitin syli. Kastemekon on oma mummuni tehnyt häähunnustaan ja sen helmaan on kirjailtu kaikki jotka mekossa on kastettu, yhteensä nyt kolme polvea jo. Pähkinän juhlamekon teki äitini toiveitteni mukaan ja tätä mekkoa ei kyllä anneta eteen päin.

Oma asuni oli siis valkoinen peplum tyylinen mekko, jonka kanssa laitoin vaalean lilat korkokengät ja vaaleanpunaisen helminauhan. Luomiväreissä käytin myös lilan erisävyjä, kerrankin kun uskalsin värillistä luomiväriä laittaa.

Kakku ja muut tarjoiltavat

Kakun tein yhdessä kummitätini kanssa. Oli hauskaa perehtyä sokerimassan saloihin ja tehdä jotain luovaa. Kakun ulkomuoto muodostui vasta tekovaiheessa, joten täysin selvää käsitystä ulkonäöstä ei ollut. Tehtiin myös pienempi kakku kaikenvaralta. Ostin kakkua varten kukka ja perhos muotteja. En löytänyt mistään vauvamuottia, joten muovailin marsipaanista nukkuvan vauvan. Vauvalle vielä töppöset jalkaan ja siivet selkään niin valmista tuli. Lauantai aamuna oli hieman pelottavaa, kun kakku oli ottanut säilytyksessä hieman kosteutta ja sokerimassa oli alkanut sulaa. Onneksi se pysyi kuitenkin kasassa ja koristeet hahmotettavissa.

Äitini toi kaksi Ikean tavallista pöytää, joista saatiin tarjoiluopöydät. Meille iski perjantaina kamala paniikki, että pöytä tila loppuu, joten väkästimme hoitopöydästä ylimääräisen korokeopöydän herkuille :D Kukaan ei arvannut että kyseessä oli hoitopöytä. Kummitätini loihti meille suloisia kuppikakkuja ja mummuni teki meille kääretortun ja sydän-pikkuleipiä. Markuksen veli teki juustokakun, hänen äitinsä piirakan ja Markus itse salaatin. Muut tarjoiltavat tuli äidiltäni. Eli vähän nyyttäri meiningillä mentiin.

 Vielä kuvaa kakusta :)

En millään meinannut uskaltaa leikata tuota kakkua, olisin voinut jättää sen katseltavaksi mutta vieraat malttamattomina odottivat, koska pääsivät sitä maistamaan. Kakkuun käytin suklaamoussea, mansikoita ja kiivejä :) Pohja myös suklainen.

Kahvipöydälle olin löytänyt sopivan värisen korin lusikoille ja samaan sävyyn nätit servetit.

Muita yksityiskohtia

Lahjapöydällä:

Valaistusta:

 Orkidea sopi hyvin väreihin:

Entä mikäpä tuli Pähkinän nimeksi?

Neiti sai kasteessa nimekseen Jessica Celiina ja minun sukunimeni. Markus päätti periaatteessa etunimen ja minä toisen nimen.

Lahjoista kirjoitan myöhemmin, nyt on neidillä ruoka-aika :)