Synnytyskertomus

VAROITUS!

Pitkä romaani, tätä ei välttämättä jaksa lukea, joten piristän tekstiä kuvin! Ja piristekuvat sisältävät silmäpusseja, naamanvääntöjä, mahoja ja takkuisia hiuksia!

Keskiviikko 6.8

Edellis perjantaina alkoivat rytmihäiriöt. Jatkuvat rytmihäiriöt vain pahenivat päivä päivältä. Muljaisuja saattoi tulla jatkuvalla syötöllä minuutin välein. Keskiviikkona ne alkoivat pahasti häiritä normaalia olemista. Tämän lisäksi omituinen leijaileva olotila iski. Koko ajan huimasi ja koko kroppa tuntui turvonneelta. Myös Reno aloitti haistelun taas, jatkuvasti kuono raajoissa kiinni.

Torstai 7.8

Torstaina tiedossa synnytyssairaala tutusminen Taysiin. Iloisesti ähelsin paikalle äitini kanssa, kunnes meille selvisi että istuisimme auditoriossa tunnin (jossa ei ollut yhtään happea) ja sen jälkeen kurkkaisimme missä synnytysvastaanotto on. Opastaja naureskeli että onneksi ette ole nyt synnyttämässä, kun on kamala ruuhka-aika. Olipa tylsää, luulin että saamme hieman kurkata osastoja. Lähdimme siis aikaisemmin pois pettyneinä. Keskustelimme myös äidin kanssa sairaalakassista, että voisi olla hyvä pakata se jo pikkuhiljaa, jos vaikka lähtö tulisi. Lähdimme käymään möksällä korjailemassa autoa ja yhtäkkiä jäätävä pimppipuukko iski ja kamala paine tuntui lantiossa. Tokaisin äidille, että jaahas, siellä porauduttiin takaisin lähtökuoppiin kääntöyrityksen jäljiltä. Onneksi maanantaina oli tulossa tapa-arvio, jossa tarkistettaisiin tilanne uudelleen ja suunnteltaisiin synnytystapaa.

Perjantai 8.8

Tätä päivää oltiinkin odoteltu, Markus saapuisi taas kotiin. Suunniteltiin että haetaan Reno mun vanhemmilta ja mentäisiin piknikille koko poppoo. To-pe välisenä yönä, rytmihäiriöt lisääntyivät ankarasti ja soitinkin jo päivystyksen neuvonta numeroon, että pitäisikö huolestua. Mukaan mahtui parin minuutin kestoinen pitkä pistos sydämen kohdalla, joka tuntui selässä asti. Sen jälkeen iski huono olo. Sain jotenkin nukuttua loppu yön, ja aamulla aivot olivat innoissaan juoksemassa Markusta vastaan, mutta jalat veivät vessaan suolia tyhjentämään. Tämän jälkeen sain jotenkin raahattua itseni Markusta vastaan. Purimme tavaroita ja kävimme yhdessä nukkumaan. Itse en millään saanut unta, koska pakottava oksennusolo hiipi ja lopulta matkani päätyi taas vessaan, pytyn halailu merkeissä tällä kertaa. Pari tuntia oksentelin 5-15min välein jatkuvalla syötöllä, kunnes olin aivan puhki. Mikään ei pysynyt sisällä, eikä mitään tehnyt mielikään. Äitini tuli meille ja suostutteli minut lähtemään päivystykseen, jotten kuivuisi kasaan. Markus jäi kotiin siivoomaan ja kokkaamaan meille ruokaa. 

Acutassa odottelimme hieman yli tunnin ennen kuin pääsin vuodeosastolle. Tänä aikana tuli pyttyä halailtua pariin otteeseen. Pieneen vuodeosastoon saapuessani, oli pakko kipittää vielä vessaan yökkimään. Lopputulos oli se, että tämä vessa eristettiin minun käyttöön ja vuodepaikaltani oli kilometri kyseiseen vessaan. Tämän jälkeen turvauduin vain oksennuspussin tuijotteluun, joka lopulta piti yökkimisen loitolla, närästi ja röyhtäytti ainoastaan. Kaveriksi laitettiin tippa ja nesteytystä tulemaan. Verikokeitakin otettiin pari putkea, yök kuinka pahaa teki siinä kohtaa. Noin puolen tunnin sisään yökinnän lopettelusta, alkoivat supistukset. Supistuksia tuli aluksi n. 7-10 minuutin välein, mutta siinä kohtaa, kun 1,5h olin kärsinyt 2-3 minuutin välisistä super kipeistä supistuksista, oli pakko jo ilmoittaa hoitajalle. Koko lantion alue tuntui olevan tulessa, järkyttävä paineen tunne sekä polttelu vaivasi taukoamatta. Siitä lähdettiinkin oikopäätä synnytyspäivystykseen. Tässä kohtaa olin viettänyt 4,5 ja ihanaa tuntia sairaalan huomassa. 

Synnärille tullessa, pääsin suoraan vuodepaikalle. Pöksyt piti ottaa pois ja hoitaja kysyi että olenko pisut päästänyt housuihin! Aloin nauraa ja kerroin, että tietääkseni näin ei ole päässyt tapahtumaan. Seuraavaksi taas otettiin verikokeita ja lopulta sain hieman mehua juotavaksi, voi kuinka hyvältä se maistuikaan, mutta maha ei jaksanut paljoa kerrallaan ottaa vastaan. Kätilö tuli tekemään sisätutkimusta ja kappas, sieltä tuli limatulppa ja vedet hoitopöydälle. Hoitaja pahoitteli pisu kysymystään, koska lapsivettä olikin tihkunut pitkin päivää huomaamattani. Hoitaja kiikutti minulle sairaala vaatteet ja nauroi, että en varmaan ihan tähän varautunut. Ensimmäinen kysymys mielessäni oli WTF! En itsekään oikein tajunnut mitä tapahtuu. Huonoksi onnekseni, olin jättänyt puhelimeni kotiin, mutta sain onneksi hoitajalta luuria lainaan ja pyysin äitiäni tulla Markuksen kanssa synnärille odottelemaan, koska minut siirrettiin sinne. Seuraavaksi otettiin vauvan käyrät, jotka olivat kunnossa eikä supistusten aikana ollut häikkää sykkeissä. Tästä suoraan lääkärin ultrattavaksi ja tutkittavaksi, harmikseni olin edelleen vain sormelle auki ja kanavaa 2cm jäljellä, kuten maanantaisessa tapa-arviossakin. Sain siirron 4a osastolle jonne rullattiin pyörätuolilla. Käytävällä vastaan talsivat Markus ja äitini sopivasti ja ensimmäisen tokaisin että nyt syntyy. Kummankin ilmeet olivat näkemisen arvoiset, äiti meni sanattomaksi ja Markus alkoi hieman änkyttämään.

Osastolla supistukset alkoivat laantua iltaa myöten, vaikka sisätutkimuksen ja ultrauksen tehnyt lääkäri sanoi avautumisen alkavan yötä vasten. Harmikseni Markus ei saanut jäädä luokseni yöksi, vaan hänen piti lähteä kotiin. Oli aika pelottavaa, olla "yksin" ja miettiä kaikkia synnytykseen liittyvää, varsinkin kun tämä tapa-arviomme jäi kesken ja sen piti olla edessä vasta maanantaina. Kello 23, pääsin lantion magneettikuvauksiin. En muistanut, kuinka ikäviä muistoja koko putkilo herättikään. Heti tuli mieleen kaikki halvaantumisen aikaiset kuvaukset, joissa saatoin tunninkin maata putkessa. Kärsin siis jonkin asteisesta ahtaanpaikan kammosta, joten putki on pelottava. Kuvaukset kestivät onneksi vain n. 15 minuuttia, joten pääsin pälkähästä nopeaa. Kamala tuskan hiki kylläkin pääsi iskemään. Koko yö menikin kärvistellessä, supistukset helpottuivat hieman, niitä tuli n. 8 minuutin välein, mutta ajatukset pitivät hereillä. 

Lauantai 9.8

Aamulla olin aivan tillintallin, olin saanut ehkä nukuttua pari tuntia. Pääsisin tapaamaan synnytyslääkäriä, jonka kanssa kävisimme läpi kuvauksien tulokset sekä eri synnytystapoja. Markuksen kanssa päätimme, että perätilasynnytys ei tulisi kyseeseenkään, koska emme halunneet riskeerata pienokaistamme ollenkaan. Mikäli siis sen välttäminen on mahdollista. Lääkäri kuitenkin tutki kuvat ja teki sisätutkimuksen. Vauva edelleen perätilassa ja takapuoli hyvin tunnusteltavissa. Lantio olisi tarpeeksi leveä synnyttämään arviolta 2,7 - 2,8 kiloisen lapsukaisen. Kävimme läpi eri riskejä sekä sektiossa, että perätilasynnytyksessä. Kaikki keskustelut, synnytystapaa koskien, ovat olleet perätilapainotteisia. Siten siis, että kaikki "pelotelleet" sektion riskeillä, mutta eivät kertoneet perätilan riskeistä. Eikä niitä riskejä saanut kunnolla lypsettyä tältäkään lääkäriltä, hän vain totesi niitä olevan yhtä paljon kuin tavallisessa synnytyksessä. Valittavana oli joko lääkkeellinen kännistys tai suora sektio. Päätimme kokeilla lääkkeillä käynnistämistä. 

Ensimmäisen supistuksia lisäävän pillerin sain iltapäivällä ja ensimmäinen voimakas ja pitkä supistus tulikin puolen tunnin päästä. Supistukset olivat paljon "painavampia" kuin perjantain supistukset, en osaa sanoa kummat olivat mielekkäämpiä. Äiti ja iskä tulivat käymään osastolla ja veivät minut ja Markuksen kahvittelemaan alakerran kahvioon. Kaikista pahinta näissä supistuksissa oli se, että et voinut tehdä muuta kuin odottaa. Markuksen kanssa kävimme muutamaan otteeseen kävelemässä. Kävely nopeutti supistuksia hetkeksi siten, että niiden väli oli 1-3 min. Hetken päästä ne lopahtivat jälleen n. 7 minuuttiin, välillä oli 12 minuutinkin taukoja. Toivoin vain, että supistukset alkaisivat säännöllistymään ja saisivat aikaan muutoksia. Kerran pelästyin vauvan puolesta, kun tämän sykkeet laskivat n. 105 lääkkeen aloituksen jälkeen, mutta onneksi parin tunnin päästä ne olivat jo normalisoituneet.

Kun kello alkoi lähestyä yhdeksää, pieni epätoivo valtasi minut. En ollut pariin päivään nukkunut kunnolla, saatika syönyt juurikaan mitään ja voimat alkoivat olla vähissä. Supistukset tuntuivat raskailta ja puristavilta, enkä niitäkään enään jaksanu yöllä. Lantion seutu oli aivan säpäleinä, en kestänyt olla kuin 5 minuuttia kerrallaan toisella kyljellä. Yritin kuumaa suihkuakin kipuihin, mutta suihkussa en osannut olla mitenkään päin. Tarjolla oli jumppapalloa ja jakkaraa, mutta tyydyin hetken istumaan lattialla (yök) koska jalat ei jaksaneet pitää pystyssä eikä muutakaan "mukavaa" istuinpaikkaa löytynyt. Panadolista ei edelleenkään ollut mitään apua joten sain vanhaa tuttua Oxanestia, tällä kertaa takapuoleen. Päätin alkaa nukkua ajoissa, ettei lääkkeen vaikutus häiritse unen saantia. Hoitaja sanoi että puoli tuntia menee, että alkaa vaikuttaa, mutta kappas, kymmenessä minuutissahan se humahti päähän. En saanut pariin tuntiin nukuttua humalatilani vuoksi. Oli aika mielenkiintoista pitkästä aikaa, kipu hellitti, mutta tällä kertaa lääke veti kuupan aivan sekaisin. Luulin yhdessä kohtaa, että Markus oli tullut vierelleni höpisemään omiansa eikä ajatuksissanikaan mitään järkevää liikkunut.

Sunnuntai 10.8

Tilanne näytti pahalta. Tulehdus arvot olivat olleet lievästi koholla koko viikonlopun, koska vedet olivat menneet. Tähän olin saanu tipan kautta antibiootin. Vauvan vointia oli tarkkailtu säännöllisesti eikä siinä onneksi havaittu mitään vakavaa Lääkärin kanssa oli keskusteltu mahdollisesta sektiosta, mikäli kroppani ei jaksa viedä synnytystä loppuun. Markus oli saanut luvan tulla osastolle aamulla aikaisemmin keskustelemaan synnytystavasta ja suunnitelmasta. Saisimme päättää, yritettäisiinkö kroppaa saada vielä toimimaan vai päädyttäisiinkö sektioon. Joka tapauksessa lapsi olisi saatava ulos sunnuntain puolella, jotta ylimääräisiä tulehduksia ei ehtisi kehittyä eikä vauvan vointi huonontua.

Aamulla hoitaja tuli huoneeseen noin klo. 7.30 ja ilmoitti heti että Markus on soittanut aamuyöllä osastolle ja ilmoittanut olevansa mahataudissa. Viiden minuutin ajan aivot löivät tyhjää, koska nyt Markus ei voinut mitenkään päästä synnytykseen. Soitin samantien äidilleni, että tulisi suoraan sairaalaan. Tämän jälkeen keskustelin Markuksen kanssa puhelimessa, puhuimme päivän tapahtumista ja siitä miten toimittaisiin. Lupasin soittaa ja ilmoittaa miten käy, kun lääkäri on käynyt arvioimassa tilanteen.

Äitini saapui osastolle. Pidättelin hysteria itkuani ja yritin pitää mielen korkeella. Hoitaja saapui ja ilmoitti että lääkäri tulee pian selostamaan tapahtuman kulkua, kunhan on perehtynyt taustatietoihin ja tehnyt päätöksensä siitä, miten tilanne viedään eteen päin. Puin varmuuden vuoksi päälleni jo leikkausvaatteet, sillä jos lähtö tulisi, ei olisi aikaa enään pukemiseen. Joskus kymmenen jäljestä lääkäri saapuikin ja ilmotti että tässä tilanteessa, lähdetään leikkuupöydälle. Hän soittaisi vain leikkaustiimin paikalle ja että leikkauslääkäri saapuisi vielä kertomaan tarkemmin tilanteesta.

Tässä kohtaa iski epätoivo, pelko, hysteeria ja päätin soittaa Markukselle. Totaalinen romahdus tuli, kun kuulin Markuksen äänen ja kerroin mitä tulisi tapahtumaan ja että pian olisi lähtö. Markus sai tsempattua sen verran että pystyin rauhottumaan. Oli todella inhottava olo, kun kaiken pelon ja jännityksen lisäksi, kuuli ettei lapsen isä edes pääse synnytykseen mukaan. Sain lopetettua puhelun ja leikkauslääkäri saapuikin. Hän rauhoitteli ja kertoi että kaikki on kunnossa ja olisin luotettavissa käsissä. Sain hieman levollisen mielen ja rauhotuin hetkeksi. Kysyin puudutteista sekä nukutuksen mahdollisuudesta. Lääkäri kertoi, että rauhoittavia eivät mielellään antaisi ennen kuin napanuora olisi leikattu. Nukutus olisi viimeinen vaihtoehto, koska siinä on eniten riskejä. Olin pohtinut sitä, että uskallanko kohdata alakropan puutumisen ja "halvaantumisen" uudelleen ilman mitään rauhoittavia lääkkeitä vai ottaisinko suorilta nukutuksen. Päätin kuitenkin, että lapselleni olisi oikein, että edes jompi kumpi vanhemmista olisi jossain määrin läsnä. Päätin myös, että leikkaus tehdään pelkän puudutuksen voimin ja rauhoittavia otan tarvittaessa vasta napanuoran katkaisun jälkeen. Äiti oli vierellä ja yritti myös piristää, otimme myös viimeiset masukuvat ja hän sai pienen hymynkin kaiveltua naamaltani.

Hoitaja ryntäsi huoneeseen ja tuumasi että nyt tuli lähtö. Emme ehtineet tekemään mitään, kun mua kiikutettiin jo pitkin osaston käytävää. Markukselle ehdin laittaan viestiä että nyt mennään ja sitten pitikin jo sulkea puhelin. Leikkaussaliin päästessä, hyperventilaatio iski. Koko kroppa alkoi täristä, kun ajatukset poukkoilivat edes takaisin. En ole ikinä tärissyt yhtä paljon, veren happi mittarikaan ei meinannut pysyä sormessa kun käteni vain heilui. Huonoksi onnekseni kädessäni oleva kanyyli meni tukkaan ja piti laittaa taas uusi. Oli aika mukavaa kun käsi tärisi kuin viimestä päivää ja toiset yrittivät tunkea neulaa suoneen. Kanyyli saatiin paikoilleen ja sitten olikin puudutuksen vuoro. Puudutuksen laitto onneksi oli samankaltainen, kuin selkäydinnesteen otto, joten siinä ei ollut pelottavaa. Pelottavin vaihe alkoikin, kun tunsin kuinka varpaista lähti tuntu katoamaan lämpimän huljahduksen kera. En tajunnut aiemmin, kuinka paljon pelkäsinkään halvaantumista. Tästä kirjoittaminenkin ahdistaa enkä mielelläni ole kokemuksesta puhunut kenenkään kanssa, jotenkin helpompi kirjoittaa. Puudutus tuntui täysin samalta kuin halvaantuminen ja kamalaa oli se, etten pystynyt edes varvasta liikauttamaan. Pöytä asetettiin pieneen kallistukseen vasemmalle, jottei kohtu painaisi suuria verisuonia. Äitini piti koko ajan kädestäni kiinni ja yritti rauhoitella samalla, kun itse hoin sitä, etten pysty tähän. Muistan, että mielessäni kävi myös se, että haluaisin nukutuksen. Pelkäsin niin paljon puudutusta, ettei leikkaus ajatuksissani edes kuulostanut pahalta. Hoitaja kokeili kai jollain kostealla sienellä, tunnenko lämpötiloja. En siinä kohtaa kyllä tuntenut enään mitään muuta kuin hipasuja. Seuraavaksi leikkausryhmä kertoivat pesevänsä mahani samalla kun tutisin pelosta. Hoin jatkuvalla syötöllä sitä, kuinka se tuntui samalta kuin halvaantuessa ja mitenkä en pysty tähän leikkuuseen. Yhtäkkiä joku hoitaja huikkasi leikkausverhon takaa onnittelut ja ihmettelin että mitä. Onko vauva kuollut kun en kuullut mitään itkua ja parkumista? Hetkessä oma pienokaiseni tuotiinkin vierelle näytille ja sieltä se ensimmäinen parkaisu kuuluikin. Olin niin shokissa koko tilanteesta, että hämmästyin vauvasta niin, että katsoin kysyvästi myös käyriä seurannutta hoitajaa. Tämä hoitaja siis hihkui myös ja piti toisestä kädestäni kiinni. Pyysin rauhoittavia ja muistutin äitiäni siitä, että ottaisi Markukselle kuvia kun vauva punnitaan.
Blackout.

Pähkinä näki päivän valon sunnuntaina 10.8.14 klo 11.40, 42h 10min lapsivesien menosta. Painoa pienellä 2890g ja pituutta 48cm, päänympärys 35cm. 9 pisteen lapsukainen.

Heräämöstä ensimmäiset muistikuvat olivat joku hoitaja, joka piteli Pähkinää hoitotasolla. Äitini tupsahti jostain vasemmalle puolelleni, mutten muista mitä hän sanoi. Jotain keskustelua käytiin, tiedä sitten mitä. Pian hoitaja toikin pienen kääröni kainalooni imettämistä varten ja ihmettelin kuinka automaattisesti pieni kävi rintaan kiinni ja aloitti ruokailunsa. Olin sen verran vielä lääkehuuruissa että en meinannut ymmärtää mistään mitään. Tuntui uskomattomalta että se pieni kauan odotettu nyytti olikin vierellä syömässä. Ihan uskomatonta! Kello taisi olla puoli kaksi, ainakin muistaakseni, kun saimme luvan siirtyä uudelle osastolle. Matkalla Pähkinä laitettiin laatikossaan jalkopäähäni ja rullailimme outoja käytäviä pitkin. Vuodeosastolla pääsin huoneeseen, jossa ei ollut muita vauvoja tai äitejä. Tilat olivat yllättävän pieniä, hyvä kun omaan soppeemme mahtui sekä omani, että Pähkinän sänky. En muista osastolle saapumisesta paljon mitään, olin niin vauvan pauloissa ja lääke huuruissa. Kaikki uusi ja jännittävä oli vihdoin käsillä ja koettavana.

Tästä lähti meidän oman pienen perheen arki käyntiin. Markus pääsi maanantaina katsomaan ensimmäistä kertaa omaa pientä tytärtänsä. Hetki oli ikimuistoinen, saimme vihdoin viettää ensimmäisiä hetkiä kokonaisena perheenä yhdessä tilassa.

Jos olen joskus sanonut olevani onnellinen, en ole tiennyt mitä on olla onnellinen. Rakkaus Pähkinää ja omaa pientä perhettä kohtaan on aivan järjetön. Tähän halkeaa! ♥

Rakastan olla ihan oikea äiti ! ♥

Rv 38 + Synnytystapa-arvio

Tänään täyttyi 38 viikkoa.

Eli tasan kaksi viikkoa laskettuun.

Joku piti mua hereillä klo 00-03 välisen ajan viime yönä, soittamalla jatkuvasti prepaidillansa. En puhelinta halunnut sulkea sen takia, jos vaikka lähtö synnärille sattuisi tulemaan. Kolmen jälkeen meni hermot ja lähetin soittajalle vihaista viestiä, johon ei sitten ikinä vastannut. Soittelut loppuivat, mutta jatkuivat päivällä 11-13 välillä. Huoh, jos kyseessä olisi joku tuttu, olisi hän vastannut viestiin, laittanut watsappiin tai fbhen viestiä. Toivottavasti ei soita uudelleen, ei huvita tuommoiselle vastata :D

MASU

Masulle kuuluu ihan hyvää. Supistelut ollut kipeitä ja niitä on viimeisen viikon sisään ollut paljon, mutta nyt hieman hellittänyt. Neuvola on ylihuomenna, jolloin saan taas tietää onko sf mitta vielä kasvanut. Arpia ei ole vielä masuun tullut, toivottavasti niiltä säästytään!

Synnytystapa-arvio

O-ouuuu...

Ei meinaan mennyt niinkuin toivoin!

Viime kerralla lääkäri sanoi, että pikkuinen kyllä kääntyy vielä ympäri, mutta näin ei ollut tapahtunut. Perätilasynnytys pelottaa järjettömästi, eikä todellakaan nyt helpottanut nykyista jännittämistä. Aluksi pelkäsin noiden lonkkien takia synnytystä, mutta nyt pelkään vielä enemmän, että mitä tapahtuu. 

Sisätutkimuksessa ilmeni, että kaulaa jäljellä vielä sen 2cm mutta ollaankin jo sormelle auki :o

Hyi mikä ajatus, lääkäri tökki meidän pikkuista, vain pelkkä kalvo välissä. Eli paikat alkaa pikkuhiljaa kyllä oleen jo kypsät. Pieni oli aika alhaalle majoittautunut.

Kaksi lääkäriä yrittivät kääntää pientä, mutta eivät onnistuneet. Teki niiiiiiiin kipeetä koko kääntöyritys, että en todellakaan enään ikinä suostu moiseen. Olin joltain kuullut että ei se kääntäminen satu. Ja pyh! Tuntui että koko lantio olisi musertunut ja yrjö lentänyt. Selkä ei tykännyt hommasta yhtään. Pähkinää yritettiin "kaivaa" ylemmäs, se sattui. Toisella yrittämällä Pähkinä puuttui peliin. Erikoistunut lääkäri sai vauvasta hyvän otteen, sai melkein poikittaiseen asentoon käännettyä vauvan, mutta Pähkinä puski jaloilla vastaan. Tuntui että nyt se todellakin tulee kyljestä ulos, kylkiluut sai osumaa ja sen jälkeen tuntui että kohtu repee vasemmasta reunasta. Aikansa tapeltua, Pähkinällä meni selvästi hermot koko hommaan, samalla ku puski toisella jalalla kylkeä vasten ja laittoi hanttiin, päätti hän vetää toisen jalan koukkuun ja alkaa potkia lääkäriä. Siinä sitten kaksi lääkäriä ja hoitajaopiskelija tuijottelivat mahaani ja toinen lääkäri ihmetteli oikein ääneen että kuinka jääräpäinen lapsi, kun koko käsi heilui. Tässä kohtaa en kyllä tuntenu enää erillisiä potkuja, teki mieli vain itkeä.

Päätettiin että kääntämistä ei enään yritetä ja viikon päästä uudelleen. Nyt mun pitää miettiä kolmea eri vaihtoehtoa. Eli jos Pähkinä kääntyy maanantaihin mennessä, on edessä synnytyksen käynnistys, jottei pääse kääntymään perätilaan uudelleen. Jos pieni majailee edelleen perätilassa, suuntana lonkkien magneettikuvaus. Kuvien perusteella pohditaan synnytetäänkö alateitse (riittäkö lantio) vai tehdäänkö sektio.

Sen jälkeen makasinkin puoli tuntia käyrillä, Pähkinän sykkeet oli hyvät ja sain lähteä kotiin. Markuksen kanssa pohdittiin ensi viikon aikatauluja, että miten olisi järkevä toimia, koska työsoppari päättyy vasta 16. päivä. Markus tulee Vantaalta maanantaina sairaalalle mukaan jännittämään. Onneksi mulla on tuo ukko, ei tarvitse ihan yksin kuitenkaan olla. Tän arvion piti helpottaa mun huolia, ei pahentaa niitä.

En olisi uskonut, että tässä raskaudessa pitää vielä tämmönen loppuhuipennus olla...

ULTRA

Positiivista, sain pyynnöstä pari hassua kuvaa. Ei näistä kyllä meinaa selkoa enään saada, mutta ihana kun pääsin Markukselle näitä lähettämään, kun toinen ei päässyt itse käynnille mukaan :) En tiedä tuosta alemmasta kuvasta, että katsooko tuo pikkuinen nyt suoraan eteen päin, vaiko vasemmalle. Käden vieressä oleva tumma ympyrä on kuitenkin silmä :D

Huh tämmöinen viikon alku meillä, 

toivottavasti muilla alkanut paremmin! ♥

Löpinää

On vaan niin turhautunut olo, kun ei ole mitään saanut aikaseks tänään.

Jäätävät häpyliitoksen kivut alkoi, voih kun olisi kelvannut pelkät selkä/lonkka vihlonnat. Mikään asento ei oo hyvä, sitten kun hetkeksi helpottaa niin Pähkinä potkii kylkeen. On niin nannaa kyllä välillä. Mutta sitten taas, ei saisi valittaa kun ihanaa pientä ihmettä kasvattelen sisälläni. On meinaan arvostus taas omaa äitiä kohtaan noussut niin paljon, kun tietää miltä raskaana ollessa tuntuu. 

Paikkoja pitäisi hieman siistiä, kun huomenna on taas kuvaukset ja haluan kodin kuitenkin olevan katsomisen arvoinen, mutta kun ei, niin ei. Eipä täällä iso siivo olekaan kun viime viikolla puunasin moneen otteeseen, mutta viikonlopun tupareista jäi kamala tiskivuori joka nyt alkaa vasta näyttämään pieneltä nyppylältä ja tuparilahjoista jotkut oli niin isoja, etten mitenkään keksi niille paikkaa. Enkä varmaan saa noita kahta työkalupakkia itse minnekään kannettua, joten olkoon sitten lattialla :D

Piristävää on ollut se, että aamu lähti rauhallisesti käyntiin. On niin ihanaa herätä ja laittaa käsi masulle ja sieltä joku jo tervehtiikin takaisin. Olen huomannut, että Pähkinä on aikamoinen ujostelija. Markustakin ujosteli aluksi paljon, sitten tottui myös Markuksen ääneen ja kosketukseen, mutta nyt taas vähän vieraantunut kun isi onkin ollut paljon pois kotoa. Pitää nauhottaa Markuksen puhetta ja soittaa sitä iltaisin masulle :)

Olenkin miettinyt, että oppiiko vauva jo mahassa olo aikana tunnistamaan eri kosketuksia?

Tunnistaako se eron oman äidin ja vieraan ihmisen silittelyn välillä?

Itselläni on tietty tapa, jolla kosken mahaani, silittelen tai tökin ja uskon että Pähkinä on oppinut tunnistamaan juuri mun kosketuksen, koska sitä pikkuinen ei ujostele. 

Laittelen tässä jossain kohtaa myös pohtimis postausta koskien hiustenvärjäämistä. Mulle on niin mielenkiintoinen kysymys tullut mieleen, ettei lähihoitaja, neukkuhoitaja eikä neukkulääkäri ole mitään kantaa osannut ottaa. Mutta siitä sitten jossain kohtaa lisää :)

Huomenna pitäisi nähdä muita elomammoja ja odotan innolla, koska edellinen tapaaminen jäi omalta osalta väliin.

Rv 36

Kuukausi laskettuun! 

Viikko alkanut näillä näkymin erinomaisesti. Markus tulee nyt joka viikonloppu kotiin, aivan ihanaa, saamme viettää vielä kahdenkeskistä aikaa ennen pienokaisen saapumista. Helpottaa omaa oloakin kummasti, kun tietää ettei tarvitse pitkää aikaa olla "yksin". Vanhemmat on auttaneet suuresti myös Renon hoidossa, välillä on niin kipeitä ja väsyneitä päiviä, että en yksinkertaisesti yksin pysty koiraa täysin hoitamaan, esimerkiksi pitkät lenkit tuottaa vaikeuksia. 

Neuvolakuulumisia

Tänään oli neuvola, josta sain todella hyviä uutisia. Aivan ihana pelastava enkeli, sijaislääkäri, kuunteli ja välitti aidosti mun tilanteesta ja peloista ja laittoi mulle lähetteen tapa-arvioon. 

Kiitän kiitän kiitän!

Lääkäri kertoi jo hieman synnytyksestä, selosti niin tarkasti asioita että alkoi oikein pahaa tekemään (kohdun kuvailun kohdalla jo oksetti) mutta oli mukava istua rauhassa, ilman liukuhihna meininkiä ja tietää, että oikeasti joku välitti. Edes esitti välittävänsä. Harmi että kyseinen lääkäri oli vain sijainen :( Nyt vaan odotellaan soittoa synnäriltä ja toivotaan että sielä menee kaikki hyvin.

Sisätutkimuksessa lääkäri vain totesi, että vauvan pää tuntuu jo hyvin, yöh kun kuulosti ällöttävältä. Olisiko Pähkinä sitten jo varmasti laskeutunut?

Hitsi kun harmittaa, että mun koko neuvolakortti on yhtäsotkua ja räpellystä. Tässä mun tämän hetkinen Sf-käyrä.

Kortista

Hemoglobiini 119

Verenpaineet 129/72

Paino 68,6kg

Painon muutos +560g

Sf 29cm

Kohdunkaula 3cm, kiinni ja pehmeä

Pähkinä

Lapsiveden määrä normaali

Sykkeet 145

Liikkeet normaalit 

Raivotarjonnassa

Masu

Alla pari kuvaa masusta :) Masun oikea puoli on ollut pari päivää vähän kipeä, veikkaampa että pikkuinen on niin kovaa jo sinne puskenut.

Rv 35+4 masukuva.

Rv 36+0 aamukuva masusta.

Pari kuvaa

Renon lempipaikka! 

Perjantai aamuna odoteltiin silmä kovana Markusta.

Tänään ollaan tämän näköisenä liikenteessä. Kamala tyvikasvu jo :D

Mun pää ja Markuksen kasvot = Orlando Bloom :D

Kuvaa klikkaamalla pääsee alkuperäiseen osoitteeseen. 

Hauskaa viikon alkua kaikille!

♥

Kierrätystä

Tänään tuli (taas) vaihteeks poikettua Kierrätyskeskuksessa.

Nooh sieltähän tarttui mukaan vihdoin ja viimein leipälaatikko keittiöön, jeij ei vie enään känttyrät tilaa kaapeista. Yksi ihana lasipurkki lisää, yksi jäätelökippo täydentämään kolmen kipon rykelmää, Pähkinälle söpö kilpikonna pehmo sekä kaksi taulunkehystä. Myös aiiiivan ihana lasinen kippo löytyi, aion pitää siinä tuikkua. Pitää jostain vaan löytää isompia tuikkuja, niin ei oo niin typerän näköinen. Alla kuvia muutamasta löydöstä :) Pussillinen tavaraa maksoi yhteensä 7 euroa.

On meinaan sitten hikoiltu taas kuin pieni ISO sika. Ei voi käsittää kuinka kuuma on välillä, tule oikein kuumia-aaltoja :D Kierrätyksessäkin kun kuljeskelin niin aivan varmasti mut löysi, kun seurasi sitä hikivanaa lattialla. Nyt en enään ihmettele ollenkaan, kun raskaana olevat valittelee kuumuutta. Huhhuh!

Rv 33 + viime viikon paniikkia

Viime viikolla jännitys/paniikki mittari tuli kyllä täyteen. Onneksi pääsin Renon kanssa mökkeilemään melkein koko viikoksi, niin pääsin rentoutumaan.

Pähkinän sykkeet

Viime viikon tostaina menin ihan normi tapaan neuvolaan. Pissa oli puhdas ja painoa tullut n. kilo viime kerrasta. Sitten mentiinkin kuuntelemaan pienokaisen sydänäänet. Hoitaja ei meinannut aluksi millään löytää niitä, joten hän tarkisti Pähkinän asennon. Raivotarjonnassahan sitä oltiin, joten ääniä yritettiin saada kuuluviin mahdollisimman alhaalta. Kun sykkeet viimein löyty, ne ei kuulostanu ollenkaan normaalilta. Syke heitteli 110-170 välillä ja jätti lyöntejä välistä. Hoitaja kuunteli tätä n. 10 minuuttia kunnes kävi pyytämässä jonkun muun tädin paikalle. Ääniä kuunneltiin vielä 5 minuuttia, pikkuista tökittiin ja paineltiin, en tiedä yhtään miksi. Tädit siinä pohtivat mitä pitäisi tehdä ja lopputulos oli se että mun piti mennä ulkopuolelle odottamaan ja hetken päästä toinen täti toi mulle lähetteen äippäpolille tarkastukseen.

Tässä kohtaa oli itku kolkutellu ovella jo varmaan kymmenen kertaa, mutta yritin rauhotella itteeni, jotten nyt aiheuttaisi mitään ressitilaa pienelle. Ehdin käymään kotona antamassa Renolle ruuan ja kiptin takaisin ulos. Iskän kanssa sitten suunnattiin kohti Taysin äippäpolia ja siellä suorilta laitettiin käyrille 20 minuutin ajaksi. Se oli varmaan elämäni pisin 20 minuuttinen, mielessä kävi kaikki kauhukuvat hätäsektiosta istukan virtausten vajaavaisuuteen. 20 minuutin jälkeen pääsin vielä lääkärin tarkastukseen. Lääkäri katsoi ultralla että Pähkinän tilanteen, sydänkäyrät näyttivät kuulemma normaalilta, vaikka sykkeet heittelivät 100-167. Pähkinän sydän oli normaalisti kehittynyt ja toimi moitteettomasti. Diagnoosiksi saatiin hyvälaatuiset lisälyönnit, 6-8 lyönnin jälkeen. Istukka oli siisti, lapsivettä normaalisti ja pienen rakenteissa ei poikkeavaa. 

Hieman harmittelen näin jälkikäteen sitä, etten saanut painoarviota :D Ei kauheesti ollut painoarviot sillon polilla ollessa mielessä, mutta nyt olisi ollut mukava tietää kuinka paljon on massaa tullut.

Masua

Sf-mitta oli noussut jopa 27cm senttiin, jee! Ympäryksen mittasin parisen viikkoa sitten ja se näytti 94cm. Nyt alkaa tuntua siltä että omistaa vauvamasun. Tässä päiväkuvaa masusta 33+0 ja masukarvat! :) Maha on saanu kyllä semmosen viidakon yllensä, että tekisi mieli heilauttaa seiveriä.
Ahkerasti oon käyttänyt sitä Vichyn rasvaa, mutta suurta eroo en oo huomannut. Reisien ja takapuolen raidat ei oo enään niin tummia ja ne on aika ohuitakin, mutta niitä kyllä sitten riittää. Pohkeet on aivan kamalat, mitä varten niitä raitoja sinne tulee? Tissit on saanu olla rauhassa uusilta tulokkailta ja arvet on tosi hyvin haalentuneet. Saa nähä poksahteleeko maha täyteen noita (toivottavasti ei).

Rv 33+0

Kotona on superpyykkäys käynnissä ja Pähkinän huoneen laittoa. Viimein on saatu täydellinen lipasto koottua ja laitettua paikoilleen, myös Markuksen työpöytä ja tuoli on mahdutettu varastoon. Haha olen sisustustyranni!

Rv 32

Tänään tuli täyteen 32 viikkoa. 

Laskettuun aikaa enään kaksi kuukautta.

Olo kuulumiset

Tällä hetkellä teen niin kuolemaa. Itseasiassa tehnyt melkein vuorokauden ajan jo. Todella huono olo, oksettaa ja yököttää koko ajan. Ruoka ei oo uponnu, pari kipollista muroja oon pystynyt syömään. Mikälie vatsapöpö iskenyt. Tilannetta ei ollenkaan helpota tuo Pähkinä, joka oikein urakalla möyrii menemään ja ohi mennen muljuttelee millon mitäkin maksoja ja suolia. Markus on lähtenyt takaisin Vantaalle töiden pariin ja Renon sain hoitoon vanhemmilleni. Ei pystyisi tällä kuvotuksella sitä ulkoiluttamaan ja leikityttämään. 

Masu

Maha tuntuu tosin vähän laskeneen ja jotenkin menneen eteen päin, ei pullota enään niin paljoa sivuilta :o Eipä sille sen kummempia sitten kuulu, muuta kuin että hieman pyöreämpi sivuprofiili.

Sori vähän lyhyempi postaus tällä kertaa, nyt etoo niin paljon että lepoa ja ehkä jotain leffaa kera vissyn.

I ♥ Vagabund

Oi kuinka rakastankaan meidän vaunuja!

 Päädyttiin ostamaan Nana Vagabundin vaunut. Vaunut oli sopivat myös Markuksen työnnettäviksi. Kumpikin pidettiin kyseisistä vaunuista todella paljon, eikä heittoaisan puuttuminen haittaa ollenkaan. Istuin/koppa osan saa käännettyä niin nopeaa toisinpäin, että sama aika melkein menisi heittoaisan laitossakin. Vaunut ostettiin Lielahden Muksutallista, jossa meitä palveli aivan ihana naismyyjä. Olin jo niin otettu hyvästä asiakaspalvelusta ja opastuksesta, että olisin voinut jo pelkästään sen perusteella ostaa koko kaupan tyhjäksi. Vaunujen lisäksi ostettiin ensimmäiset tutit ja tuttipullo! Noi tutit oli vaan niin suloiset että oli aivan pakko kaapata mukaan :D Ihmettelen vieläkin miksei äitiyspakkauksessa tule yhtäkään tuttia tai tuttipulloa. 

Markus yllätti mut positiivisesti torstaina töistä tullessaan, hän toi Pähkinälle shampoota, talkkia, sinkkivoidetta ja kosteuspyyhkeitä! Vieläpä oli ihan itsenäisesti valinnut tuotteet ja osannu tuoda just oikeita tarvikkeita. Kosteuspyyhkeet taitaa kyl sisältää jotain hajusteita, eli ne tulee sit omaan käyttöön :)

 En tiä oisko Pähkinä vähän laskeutunut parin päivän aikana, kohtu ei paina niin kovaa enään ylhäältä ja alavatsan kipuilu jatkuu. Perjantaina kipu oli kyllä tosi sietämätöntä ja meinasin itkua vääntää kun piti liikkua jonnekin. Siitä huolimatta käytiin kuitenkin mun vanhempien mökillä yökyläilemässä juhannuksen kunniaksi. Grillattiin, saunottiin ja pelattiin pelejä koko perheen voimin. Oli kyllä mukavaa pitkästä aikaa olla aivan rauhassa, kiirehtimättä minnekään.

Loppuun vielä tän päivän masusta kuvaa. 

Leppoisaa sunnuntai iltaa!

Rv 30

Eilen poksahteli 30 viikkoa täyteen. Tuntuu että just ois vasta tehny koko raskaustestin ja kertonu lähisuvulle. Ihan hullua, nyt ymmärrän miks kaikki sanoo, että pitää nauttia raskausajasta. Välillä on ollu kovia kipuja, mutta löysin ne omat rajat ja niitä kun on kuunnellut, niin johan on elämä helpottunut.

Sukulointia

 

Iloinen kyyditsijä :)

Sori kun en eilen kirjotellut mitään, olin niin väsynyt. Nyt ollaan Markuksen vanhemmilla, tultiin lauantaina. Oli todella mukavaa nähdä sukulaisia hieman laajemmin ja tutustua ihmisiin enemmän! Lauantaina nimittäin oli Markuksen siskon synttärijuhlat. 

Masua 29+5.

Kamalalla paniikilla yritettiin viime tingassa ettiä lahjaa. Meillä kummallakin löi pää tyhjää eikä osattu päättää. Käytiin sitten hakemassa Jumbosta pieni paketti ja saavuttiin hienosti myöhässä juhliin. 

Helsinkiä

Sunnuntaina mentiin Markuksen isän ja siskon kanssa Helsingin Kauppatorille (?) palloilemaan. Rannassa oli Finnairin maailmanpyörä, johon Markuksen isä ja sisko menivät. Itsellä tutisee polvet jo rullaportaiden puolessa välissä, joten tyydyttiin Markuksen kanssa kiertelemään torilla. 

Masu

Masua 30+0.

Voi sitä vahingon iloa, kun Pähkinä mojotti Markusta korvaan tuossa yksi ilta. Markus yritti kuunnella sykkeitä paljaalla korvalla, mutta meidän pienoisella näköjään on jo kepposet mielessä. Potkut on enimmäkseen jo sellaista mylläämistä, taitaa käydä tila pieneksi. Tosi tukala olo istua, tuntuu että tekisi mieli repiä tissit irti, että maha mahtuisi :D Varsin ihanaa automatkoilla, varsinkin jos Pähkinä alkaa potkia ja sen seurauksena närästämään. Tätä kai kestää muutaman viikon, kunnes maha alkaa laskeutua. Yksilöllistähän se on, mutta toivottavasti kohta helpottaa. Vaatteet alkaa käydä taas vähiin, kun melkein joka topissa ja paidassa napa nauraa ja se ei ole kaunista katseltavaa. 

Tylsää ja turhaa infoa :D

Eilen käytiin Kierrätyskeskuksessa, Trend expressillä ja Raxissa syömässä. Oli mukavaa tehdä Markuksen kanssa jotain, ennen kuin tää herra taas lähti yötöihin. Raxissa istuttiinkin aika kauan, teki mieli vaan syödä vaikkei ollut enään nälkä.

Päivisin yritän nukkua mahdollisimman pikään, jotten joudu yksin täällä palloilemaan koko päivää. Kulutankin ajan Pähkinän kanssa kommunikoimalla ja tvtä  selaten. Ihana kulkea tukka sekaisin ja vetää päälle mukavat vaatteet :)

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille :)

Äitienpäivä♥ ja vähän muuta

Erittäin hyvää äitienpäivää kaikille mammoille ja tuleville mammoille!♥

Kylpylä

Oli kyllä aivan ihana viikonloppu pitkästä aikaa. Markuksen kanssa vietetty rauhassa laatuaikaa ja nautittu porealtaan kuplista. Hotelli huone nyt oli mitä oli, mutta kyllä se meille kelpas. Sauna ja poreet teki tosi hyvää selälle, mutta lonkat ei tykännyt siitä kun oltiin liikkeessä koko ajan. Ravattiin altailla, saunassa, ravintoloissa ja hotellihuoneen väliä, käytiin kerran läheisellä kauppakeskuksellakin ostamassa eväitä ja tutkimassa sisustusaarteita. Voin vain totea, että omalle kohdalleni on löytynyt se täydellinen puolisko. Kuten mummuni sanoo, että vakka kantensa valitsee! 

Markukselle on tullut osa raskausoireista, epäilen että ihan myötätunnon takia. Nivelet reistailee, huonoa oloa, väsymystä, nenä tukossa, sormet turpoo ja mitähän kaikkea oli. Yhdessä ollaan sitten raihnaisesti tallusteltu hotellin käytävillä ja voivoteltu, perään aina räkätetty, kun mietitty minkälainen näky ollaan oltu. Pähkinäkin nautti viikonlopusta, saunomisesta ja poreilusta, semmoiset rumbat alkanut masussa, myöskin ruuasta. Nyt huomasi kyllä että mahaa kiristi todella paljon viikonlopun aikana, sitä kiristystä en osaa kuvailla kauheen hyvin, mutta veikkaampa että toi kohtu kasvaa ja venyy nyt kovaa vauhtia. Kylpylässä sainkin paljon katseita, osa tuijotti tukkaa ja toinen osa mahaa :D

Mmm kurmeeta

Markus vei mut syömään lauantaina oikein kunnon ravintolaan jossa pippuripihvi annos maksoi 33,50e, jälkiruoka olisi maksanut 8,90e mutta saatiin ilmaiseksi pääruuan viivästymisen takia. Meille tarjoiltiin myös ylimääräistä vettä (jee) ja leipää veloituksetta. Oli kyllä elämäni paras ateria mitä oon syönyt, liha oli niin mahtavaa että uneksin kunnon pihveistä koko yön :D Jälkiruokakin uppos, en oo parempaa suklaa kakkua saanut ikinä! Niinhän sanonta kuuluu, että tie sydämeen käy vatsan kautta ja mun kohdalla pätee kyllä täysin.

Onnellinen mies saadessaan kunnon jälkkäriä!

Jos joku sattuu Nokian Edenissä käymään ja haluaa satsata ruokaan niin ehdottomasti tuonne ravintola Esmeraldaan! Asiakaspalvelu oli todella hyvää, ehkä hieman enemmän olisin kaivannut sitä "aitoutta". Eli siis vähempi sitä ulkoa opeteltua robottia ja enemmän ihmisyyttä mutta empä valita! Jos numereellinen arvosana pitäisi antaa, antaisin 10-. Miinus siitä että ranskalaisista bongasin yhden ranen jossa oli niin kovia suolakiteitä että ne kahisi hampaissa.

Tänään käytiin äitienpäivä ruualla ja kahveella meidän mummulassa, sain jopa itsekin onnitteluita. Markus meinasi ostaa mulle raskausvoidetta mutta halusin ostaa sen itse (ehkä ens viikolla sitten apteekissa käymään). Mun puolelta oli koko lähisuku taas kokoontunut ja huhhuh sitä pihinää ja nauramista. Mietin jo että mitähän Markuksen sukulaiset tuumaa meidän suvusta sitten kun on kaste. Luuleevat varmaan kylähulluiksi :D Korttiakin pelattiin varmaan toista tuntia ja oli erittäin mukavaa. Miten hyvä mieli voikaan tulla sukulaisten näkemisestä!

Olohuonetta

Äiti oli ostanut mulle äitienpäivä lahjaksi aivan ihanan lasipurkin! Juuri sellaisen mitä oon kuolannut viimeiset pari viikkoa. Laitan vähän kuvaa meidän lipastosta, vähensin tuota roinan määrää. Lasipurkki nyt ei jää tuohon keskelle, pitää keksiä hyvä paikka sille vielä.

Löysin vähän aika sitten alennuksesta kaksi tälläistä tuikkukippoa. Valkoisen osan saa käännettyä ja käytettyä vaikka maljakkonakin. Otan parempaa kuvaa sitten järkkärillä.

Ja tuossa edessä nyt komeilee ihana kukka, jonka sain mummulta. Lämpöisiä ilmoja odottelen ja vien sitten parvekkeelle... Tai sitten se jää tuohon :)

                             










                                   



Miten teidän viikonloppu on sujunut? :)