⊰ Jonna ⊱

Olen täysiverinen Tamperelainen ja maailman tupsahdin heinäkuussa 1994.

Kun olin kuusi, vanhemmat pyöräyttivät mulle pikkusiskon. Meidän perheeseen on aina kuulunut koiria. Yksi sekarotuinen ja kaksi sakemannia. Tällä hetkellä vanhemmilla on yksi sakemanni narttu Nuppu ja itselläni kainalossa tuhisee sakemanni-husky poika Reno. Myös noita kaviollisia löytyy; lämminverinen, suomenhevonen, shetlanninponi sekä osuuksia ravihepasta. Yläasteella tajusin haluavani kampaajaksi, ennen sitä halusin kovasti työn jossa suunnitella ja piirtää. Kesällä 2010 pääsin pääsykokeista läpi Tamperelaiseen yksityiseen kouluun, mutta sain unohtaa alkavan kurssin.

Elokuussa 2010 sairastuin Polyradikuliittiin, jonka alkuperää ei vieläkään ole saatu selville. Lue siitä tarkemmin täältä. Sairauden takia opettelin kävelyn, syömisen, vessassa käynnin ja kaiken muun uudelleen. Ääneni ei ole palautunut, eikä varmaan palaudukkaan ikinä. Myös lonkat vaivaavat edelleen ja muistuttelevat hermostollisella kivulla. Kesällä 2012 nivelet alkoivat kipeytymään ja vuoden päästä sain diagnoosiksi Fibromyalgian. Erittäin mukava jälkitauti, suomalaisittain kipuoireyhtymä. Tämän kanssa nyt taistellaan ja yritetään pärjätä, kun ei saada kastikepurkkeja edes auki. 

Kampaajan ammatin sain itselleni kuitenkin hankittua ja valmistuin 2012 vuoden alkupuolella. Siitä marssin suoraan täyttämään toiminimen papereita ja yritys oli pystyssä. Saman vuoden syksyllä avasin oman liikkeen Tampereen Koivistonkylään. Vaikka työnteko välillä oli hankalaa, rakastin sitä ja rakastan edelleen. Reumalääkärin määräyksestä huolimatta jatkoin töiden tekoa, joka johti siihen että jouduin sulkemaan liikkeeni tammikuussa 2014. Nyt pitäisi keksiä uutta ammattia, mutta mitä... Helmikuussa pääsin ammatilliselle kuntoutuskurssille Kiipulaan, jossa yritetään löytää se uusi työ. Tulevaisuuden tavoitteena on se, että pääsisin tekemään sitä unelmatyötä yrittäjänä.

Löytyy multa mieskin, tavattiin 2013 vuoden alussa ja joulukuussa saatiin tietää että meistä tulee vanhemmat. Saman katon alle muutettiin sitten tämän vuoden maaliskuussa ja yhteiselo on sujunut hyvin. Miekkonen opiskelee tällä hetkellä insinööriksi melkein tässä kotinaapurissa. Pienellä budjetilla siis elellään, vielä ei ole tullut mutkia matkaan, mutta eiköhän niitäkin tule ja niistä selvitä. Avokin vanhemmat asuvat Vantaalla ja välimatkan takia, en ole tavannut heitä kuin alle kymmenen kertaa.