maanantai 28. huhtikuuta 2014

Rv 24 + miehen pärstä

Musta kyllä tuntuu että poden jotain pesänrakennusviettiä. Koko ajan pitäisi jotain saada kotona tehtyä ja laitettua. Siirtelen jonkun tavaran toiseen paikkaan ja seuraavana päivänä se onkin vanhalla paikallaan. Tällä hetkellä vietän sairaslomaa, kodin pieni puunaaminen pitää hieman liikkeellä eikä jumiudu täysin sohvan pohjalle. Ihmettelen vain kun tuolla Markuksella ei ole hermot mennyt jo tähän sählinkiin.

Markus

Multa pyydettiin että laittelisin tänne kuvia myös Markuksen pärstästä, kysäisin asiaa, eikä siihen tuolla kaksi lahkeisella mitään vastaan ollut. Elikkä tässä sitä nyt tulee sitten :)

Tää kuva on ehdottomasti oma lempparini! Viime kesältä otettu.

Tässä vähän fiiliksiä kampaamon 1 vee synttäreiltä viime syksyltä.
Tää kuva onkin sitten uudelta vuodelta. Tän tuoreempaa ei löydykään :)


Masukuulumisia

Masulle kuuluu pelkkää hyvää :)
 Pähkinältä ruvennut tajuttoman paljon tuntumaan ja näkymään potkuja, joka päivä enemmän ja enemmän. Tänään aamulla oli kanssakäymistä sen verran, että tökkäisin aina vastaukseksi Pähkinälle, joka puolestaan potkaisi aina takaisin. Ihana jotenkin kun alkaa olemaan niin konkreettista. Markuskin tuntenut jo muutamat potkut, Pähkinä tuppaa aika paljon ujostelemaan jos joku yrittää tunnustella. Ihailtu on myös muutamana iltana kun masu muutaman sentin jo noussut ylöspäin, kun pikkuinen potkii. 

Laitan viikoittaista masukuvaa, pahoittelut huonosta laadusta.

Rv 24
Ihanaa alkavaa vappu viikkoa :) 
Itsellä vielä suunnitelmat auki, josko sitä jaksaisi torilla käväistä katsomassa.

Blogihaaste


Blogi haasteen sain Lindalta.

Säännöt:

-Jokainen haastettu kertoo 11 asiaa itsestään
-Ja vastaa haastajan 11 kysymykseen
-Sekä esittää itse uudet 11 kysymystä uusille haastetuille
-Lopuksi pitää vielä haastaa uudet 11 henkilöä/blogia, joissa alle 200 lukijaa
-Eikä takaisinhaastamista!

11 turhaa faktaa minusta:

1. Olin pienenä kunnon heppatyttö.

2. Omistan ison nallen, Herra Nallen, 
sain sen 6 vuotiaana enkä aio luopua siitä.

3. Kaivan nenää kun kukaan ei näe.

4. Raskastan kenkiä, varsinkin korkokenkiä.

5. Rakastan myös laukkuja, huiveja, kelloja ja lyhtyjä.

6. Nappikuulokkeeni ovat limenvihreät.

7. Mussutan vaniljarinkeleitä suurella antaumuksella, 
kun siihen on tilaisuus.

8. Inhosin takapuoltani, mutta nyt vihaan sitä. 

9. Annan Renon nukkua sängyllä, kun mies ei ole kotona.

10. Äitini on supertärkeä minulle.

11. Vaikka Markukseen menee välillä hermot, 
en voisi kuvitella eläväni yksin.


Lindan esittämät kysymykset: 

1. Missä maissa olet käynyt?
Ahvenanmaalla, Ruotsissa, Tanskassa ja kahdella Kanarian saarella.

2. Lempiruokasi?
Taitaapi olla jauheliha-makaroonilaatikko ja herneet.

3. Miten ystävät kuvailisi sua?
JUMALA! Ei vaan... Huumorintajuinen, temperamenttinen ja en tiä.

4. Leffat vai tv-sarjat?
Leffat...

5. Hienoin saavutus elämässä?
Oma liike (?).

6. Unelmapaikka asua?
Tampereen Koivistonkylä.

7. Miten vietät mieluiten viikonloppua?
Kotona sohvalla leffoja katsellen, kirpputoreja kiertäen.

8. Lempi jäätelömakusi?
Lakritsi tai mangosorbetti :)

9. Aamu- vai iltavirkku?
Iltavirkku.

10. Jännin tekemäsi juttu?
Vietin yön ulkona salaa kavereiden kanssa
 kun olimme 13 vuotiaita. (sori äiti)

11. Elämäntilanne 10 vuoden päästä?
Mies, koira, 2 lasta ja omakotitalo. 
Tottakai myös farmariauto kuuluu kuvioihin.
Mies työllistynyt ja itse toimin yrittäjänä, kenties sisustusalalla.


Itse haastan seuraavat blogit:
(Anteeksi, en kerännyt 11 blogia)

Kysymykseni teille ovat seuraavat:

1. Mikä on unelma ammattisi?
2. Mitä teet mieluiten vapaa-ajallasi?
3. Seuraatko muotia?
4. Mitä harrastat?
5. Mikä puhelin sinulla on?
6. Miten olet nolannut itsesi julkisella paikalla?
7. Mikä on paras joulusi?
8. Mitä olet jättänyt kertomatta äidillesi?
9. Millaisia blogeja seuraat?
10. Teetkö itse vai ostatko mielummin kaupasta?
11. Tarvitsemmeko me miehiä?

Kiitos haasteesta ja toivottavasti te haastetut otatte tämän vastaan :)

Tänään myöhemmin palataan masukuvien merkeissä!♥

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Miltä potkut tuntuu?

Kun viikkoja oli kertynyt 14+2 tunsin illalla mahallani maatessani omituisen liikkeen. Tuntui kuin alamahassa, jossain rakon tai kohdun kohdalla olisi otettu venyvästi ihon tyylisestä osasta kiinni ja venytetty pitkälle, sitten vapautettu. En osaa kuvailla enkä tiedä mikä oli, toivon salaa että Pähkinä olisi hyvät yöt toivottanut :)

Kun viikkoja oli 15+3 tuntui vasemmalla hieman alaviistosti mahassa,  hieman samalta kuin jos tunnustelisi sykettään ranteesta, vahvempana vain. Jokaisen pikku tuikkasun välissä oli pieni tauko.

Viikoilla 16 ja 17 tuntui mahassa sekä vasemmassa laidassa, että oikeassa laidassa aivan siltä, kuin joku olisi sormella tökkäissyt sisältä päin. Näitä veikkaan erittäin vahvasti jo potkuiksi.

Viikolla 18 tuikkasi epämiellyttävästi aluksi oikeaan kylkeen, sitten oikealle puolelle alaselkää. Yksi tökkäisy, joka tuntui jotenkin tunkkaiselta kivulta. Luulempa että Pähkinä pyöri ympyrää.

Viikolla 19 alkoi tuntua jo vasemmalla puolella mahaa töytäisyjä silloin kun oli itse pitkään hiljaa ja paikallaan. Vasemmalla puolella on siis istukka joka vaimensi potkuja. Oikealta puolelta tuntunut välillä myös pientä tökkimistä, ihan kuin sormella tuupattaisiin hellästi sisäpuolelta. Sanoisin että rv 19+3 alkoi tuntua säännöllisemmin pientä tökkimistä mahassa, varsinkin maatessa. Hetken päästä liikkumisesta tai puhumisesta alkoi myllerrys mahassa, ja sen jälkeen on joka päivä 19+3-19+6 tuntunut jotain liikettä.

Kun raskausviikkoja oli kertynyt 20+3, tuntui ensimmäinen potku käteen. Se tuntuikin pieneltä sormen tökkäisyltä. Sen jälkeen päivittäin tuntenut potkuja sisäisesti ja osan, yleensä illalla, tuntenut myös käteen.

Raskausviikolla 21+6 tunsin ensimmäisen kurpekeikan. Oli aika jännän tuntuista. En osaa kuvailla sitä, se oli kuin iso muljasu mahassa. Se tuntui sekä sisäisesti että ulkoisesti. Sen jälkeen muutama kuperkeikka tuntunut sillon tällöin, kerran pelästyinkin todella pahasti, kun olin juuri rentoutunut ja nukahtamassa.

Viikolla 22+5 näkyi ensimmäiset potkut ulospäin. Tunne oli ihan uskomaton kun näki pikkuisensa potkivan. Potkut näkyvät joka päivä paremmin ja sain napattua vähän parempaa potkuvideota teille :) Vihdoin on piiitkä odotus palkittu ja voi huokaista helpotuksesta. Tunnistan pienokaiseni potkut, tunnen ne masussa ja tunnen ne myös käteen. Nyt näenkin jo kun se potkii.

Tämä video on kuvattu 23+2 illalla. Pahoittelen laatua.




lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pientä sisustusta


Eilen käytiin hankkimassa vaikka mitä kivaa pientä makuuhuoneeseen (ikuisuusprojekti).
Jotta asunto saisi hieman miehenkin tyyliä ylleen, käytiin ylläriylläri Ikeassa pitkästä aikaa. 
Mukaan tarttui kiva taulu, uutta kangasta sängynpäätyyn, ihania tuoksukynttilöitä, tyynyjä, verhot ja lakanoita. Oltiin molemmat tosi tyytyväisiä löytöihin ja iloisia kun päästin kotiin. Oli jotenkin toooodella mukava yhdessä katsella erilaisia koristeita ja pohtia tyyliä. Olohuoneeseen löytyi myös kynttilöitä ja valkoinen viltti.

Makuuhuone

Eli sängynpääty sai yllensä kivan puukuvioisen kankaan. Kangas pitäisi vielä silittää ja kiinnittää kunnolla. Tykästyttiin kumpikin suorilta tuohon, mukavamman näköinen kuin pelkkä musta olisi ollut. Toiselle pöydälle pitäisi vielä hakea toinen samanlainen lamppu.
Tässä kuvaa hieman toisesta suunnasta. 
Saatiin idea sujauttaa huoneeseen hieman punaista sekaan. Valmiiksi punaistahan löytyi mun kampaamopurnukoista, nyt väriä tuli lisää taulusta ja mansikan tuoksuisista kynttilöistä.
Hullaannuin täysin noihin lasipurkeissa oleviin kynttilöihin. Niitä oli niin paljon, erivärisiä, kokoisia ja tuoksuisia. Hyvä ettei tehnyt mieli ostaa koko kynttilävarastoa.
Olohuone
Oli pakko ostaa myös olohuoneeseen kolmen kynttilänpaketti. Ah nää tuoksuu hyvälle suklaiselle makealle.
Sohvalle ostin Fidalta pari kangasta ja testailin miltä näyttäisi jos sohvan istuinosat päällystäisi uudelleen. Olohuone näytti heti paljon avarammalta. Suunnitelmissa olisi löytää väliaikaisten rojujen tilalle tauluja (noille hyllyille).


Miltäs näyttää? :)

torstai 24. huhtikuuta 2014

DIY: Niitti Korkokengät


Niitti korkokengät




Tarvikkeet

♥Korkokengät
♥Erikokoisia niittejä
♥Kuumaliimaa
♥Pihdit (Niittien irroittamiseen esim. vanhasta vyöstä)



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Rv 23



Mitenkä tää pääsiäinen näin sekotti pään, 
luulin ihan että mennään sunnuntaissa mutta onkin jo maanantai.

Potkujapotkujapotkuja♥

Pähkinä on ollut aivan innoissaan pääsiäisestä ja sen kunniaksi alkoi potkutkin näkymään ulos päin! Oli meinaan niin omituinen tunne kun näki sen ensimmäisen kerran. Aivan käsittämätöntä, riemua, naurua ja melkein onnen kyyneleitä! Löhöilin sohvalla ja rumba alkoi, potkittiin niin joka suuntaan että alkoi häiritsemään ja piti oikein katsoa mitä tapahtuu. Sain jopa tallennettua videollekin tätä ihanaa näkyä :) Voisin laittaa pätkää potkuista tänne, kunhan saan siirrettyä koneelle. Valitettavasti mulla on nyt vaan tarjota masukuvaa tältä päivältä, toivottavasti kelpaa!

Rv 23+0

Maha on todellakin kuluneella viikolla ponnahtanut esille. Mietin vaan että mitenkä mä olen aiemmin jo hihkunut että jee maha kasvaa. Eihän se ole ollut mitään, eikä tämäkään vielä ole. Innolla odotan miltä se näyttää viimeisillä viikoilla :D

Löytyipä pohkeestakin sitten raskausarpi (?).
 Ei voinut kuin nauraa kikattaa kun huomasin. Äiti jo kauhisteli että mä todellakin tulen olemaan seepra. Mutta hyvästä asiasta ne arvet tulee :)

Ihanaa alkavaa viikkoa!♥


sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Koti♥ +DIY

Hukutan teidät kuviin meidän kodista :)


Makuuhuone

Makuuhuoneen meikkipöytä, yöpöydät sekä päätyistuin on hankittu Tampereen Kierrätyskeskuksesta. Hyllyt Ikeasta ja sänky Sotkan alesta. Myös hopeanharmaa matto on Sotkan alennuksesta haalittu. Kattolamppu on hankittu Prismasta. Päädyn tuunasin itse ja kirjoitan siitä tarkemmin hetken päästä. Meikkipöydän sutiteline on alunperin tuikkukippo :)






Sängynpäädyn tuunailin ylimääräisestä Ikean Hyllis hyllystä, joka aiemmin oli tuotehyllynä kampaamossa. Irrotin hyllyn tasot ja kokosin kehikon hyllyn jaloista. Tässä tapauksessa kehikosta ei tullut täyttä neliötä, koska meidän sänky on 160cm leveä ja yksi jalka on vain n. 130cm pituinen. Ruuvasin siis kaksi jalkaa toisiinsa kiinni, jolloin pituutta tuli 170cm. Pingotin vanhan viltin kehikkoon ja ruuvasin kiinni. Lankaa tai neulaa ei todellakaan meiltä löydy, joten ruuvaus oli hyvä vaihtoehto, ja ihan siistikin. Sidoin narulla vielä reunat kiinni jottei vahingossakaan laho niskaan. Laitan pari tekovaihe kuvaa päädystä :)







 Parveke






Parvekkeen lattia pitäisi saada valmiiksi ensi keskiviikkona :)
 Sitä ennen pärjätään tällä.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Parveke


Suunnittelua, toiveita, toteutusta

Käytin koko eilisen päivän parvekkeen laittamiseen. 
Välineistö on hieman vajaa ja pieniä ongelmia tuottaa parvekkeen yksi vino seinä sekä se, että asumme vuokralla, eikä suuriin muutoksiin ole mahdollisuutta. Toiveena olisi saada parvekkeesta ihana merimieshenkinen, mutta tällä hetkellä koriste esineet huokuu enemmänkin sekalaista maalaisromantiikkaa. En malta odottaa kuitenkaan että pääsen tekemään siitä oikein viherkeitaan kun kunnolliset plussa kelit alkavat. Toive olisi myös saada joku ihana löhösohva tai tuoli, jossa voisin valaan kokoisena rantapallona hiki valuen kesällä maata.

Kuva täältä.
Katselin tässä yksi päivä talomme parvekkeita ja ne on harmaat. Pelkkää betonia joka puolella. Ei mitään värejä missään, yhdellä parvekkeellä oli joku kukkakori laitettu kaiteeseen. Erittäin ankeaa ja vielä enemmän ankeaa. Jotenka pyysin siis luvan porata edes yhden koukun kattoon, jotta saan laitettua kynttelikön roikkumaan siitä ja meidän ihana huoltomies sanoi että kyllä saan muutamat reijät porata, kunhan en riko kattoa. Tällä hetkellä se yksi kynttelikkö on ainut joka sielä roikkuu, vielä ainakaan ei ole ollut tarvetta muulle. Ajattelin kysästä saanko kiinnittää seiniin mitään, mutta se saa odottaa ensi viikolle asti.

Netti on pullollaan aivan ihania parveke asetelmia. Kuola valuen selailin niitä yksi ilta, kumpa pääsisi itsekin laittamaan oman parvekkeensa siihen kuntoon. Ihania harmonisia värejä, vaaleaa, vihreää, puuta, sinkittyjä yksityiskohtia... Inspiraatiota pukkaa siihen tahtiin että ne on pakko piirtää ylös, muuten unohtuu. Laittelen nyt kuvia mun parveke projektista.

Tässä vaiheessa parvekkeella lojui vain entisen asunnon ulkokoristeita. Eli kalusteita tai muita ei vielä ollut. Kampaamoni vanha ikkunakyltti saa nyt koristaa parvekettani, muistona menneestä unelmasta :) Miehen vanhat tuolit pitäisi tuunailla kuntoon, ainakin valkoiseksi haluan maalata ne ja etsiä jotkin pehmusteet. Ison lyhdyn sain viime vuonna äidiltäni syntymäpäivä lahjaksi, ja se on mun silmäterä!



 
Sitten sain hieman vahvistuksia, äiti toi lisää vanhoja ulkotavaroitani ja alkoi näyttämään jo heti paljon enemmän kodikkaalta. Tekokukat on mun pelastukseni! Apua noi tuolit nyt on aivan kamalan näköiset tuolla seassa mutta ei voi mitään. Tänään pitäisi käydä Kodin Terrassa ostamassa puiset laatat. Mulla on myös inspiraatio kaiteita varten korvantakana, saa nähdä toteutanko sen tänään.


Rv 22


Selkäkipua ja flunssaa

Puoltoista viikkoo selkä jo vaivannut, nyt sieltä poksuu joku ristinivel ja kuulemma tulee vaivaamaan vielä paljon raskauden aikana. Nyt määrättiin lepäämään mutta kuitenkin verryttelemään ja pysymään hieman liikkeessä. Myös jaloista jotkut lihastenpussit tulehtumassa. Namnam näillä mennään. Kaiken lisäks kunnon flunssa iskeny ja neljättä päivää sen kourissa. Koska pääsis nauttimaan?

Pähkinämasua

Pähkinä on tällä viikolla muutaman päivän riehunut kuin hullu tuolla mahassa, heitellyt kunnolla kuperkeikkoja. Yksi ilta oikein pelästyin kun lepuutin käsiä mahan päällä kaikessa rauhassa ja yhtäkkiä koko käsi melkein heilahti pyörimisen voimasta. Maha tuntuu vaan kasvavan koko ajan ja takitkin alkavat kiristää ihan kiitettävästi! Tässä siis pari masu kuvaa :)


Rv 22+0 masusta aamukuvaa. Kyllä se pikkuhiljaa alkaa pömpöttämään!




Rv 22+2. Rupee vähä edestäpäinkin näkymään jo lievää pyöristymistä. 
Joku nauroi jo että kaljamahahan se siinä!


HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ MEILTÄ!
Miekkonen on pääsiäisen vietossa vanhemmillaan ja me ajateltiin laittaa kämppä matalaks Renon kanssa :)

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Rv 21

Hupsista... 
Viikko vähän venähti pitkäksi.(kuvan postaukset huonolaatuisia)

Masu kuulumiset

Raskaus on sujunut hyvin. Viime viikolla Pähkinällä oli niin vauhdikkaita päiviä että tunsin ensimmäisiä potkuja käteenkin. Tällä viikolla on ollut rauhallisempaa eikä ole niin paljon myllertänyt. Paikoillaan ollessa kyllä tuntuu muutama potku. Tässä kirjoitellessa masussa alkoikin heti pieni myllerrys :D
Selkä on ollut ainoa joka on vaivannut koko viikon. Jos nyt viikonlopun aikana ei helpota, menen maanantaina lääkäriin. Heikotusta hieman on ollut, mutta ei normaalia enempää. Masu oli muutaman päivän taas vetäytyneenä , muutama yö tuli kaiketi vähä nukuttua mahaan nojaten. Tässä aamukuvaa maanantailta:

Rv 21+0
Takin napit repee kohta, vaikka masu on vielä pikkanen.
Rakastan kolmea ponnaria, tavallinen ponnari vaan on niin tavallinen.
Tää on niin helppo ja kivan näköinen :) 

R.I.P Kampaamo

Tällä viikolla on ollut niin kiire firman, töiden ja muiden menojen osalta, että kirjottaminen unohtui (taas kerran, oon kamala). Kampaamo saatiin tyhjennettyä viimein ja ihme kyllä, ei jäänyt haikea olo. Ikävä kyllä kaikkia asiakkaita ja yhteistyökumppaneita mutta nyt saan vihdoin levähtää ja huokaista. Pitää hoitaa vielä kaikki viimeiset kirjanpito paperi asiat, mutta se ei ole iso työ. Tunnen edelleen syyllisyyttä siihen että moni asiakas on kysellyt minne hän nyt menee ja mitä hän nyt tekee. Yksi korttikin sai niin vedet silmiin että apua, mitenkä mä voin jättää uskolliset asiakkaat näin. Mutta kun ei voi mitään niin ei voi. Kova ikävä jäi♥

Tilat tyhjääkin tyhjempänä.

Normaali Reno

Renon viimeiset päikkärit kampaamon lattialla.
7 vko asti päivänsä kampaamossa viettänyt.
Reno on lopettanut ressaamisen ja vaikuttaa jo ihanalta normaalilta omalta itseltänsä. Mikä helpotus! Yksi ressi tekijä vähemmän meille kummallekin eikä tällä viikolla Reno ole tuhonnut mitään tavaroita. Kongia se rakastaa ylikaiken, enkä tajua millä se saa sen tyhjennettyä parissa tunnissa vaikka se on ollut yön yli pakastimessa. Kovasti taas huomiota kaipailee multa, mutta normaaliin tapaan. Huomion haku ei enään ole niin paniikinomaista.


Kotikotikoti


Tällä viikolla on tullut hieman shoppailtuakin sitten. Meillä on nyt uudet pesu- ja tiskikoneet, muutama pieni matto, makkariin ostin itselleni ihanan pöytälampun sekä olohuoneeseen kauniin mallisen vitriinin joka kaipaa uutta maalia päällensä. 

 Projektina on saada parveke näyttämään ihanalta, nyt se on vain karu hökkeli, joka todellakin kaipaa särmää. En malta odottaa että kesä tulee! Voisin kasvattaa vaikka mansikoita ja herneitä partsilla. Näen jo kuinka löhöilen jollain tuolilla kesällä aivan turvonneena ja valaan kokoisena mussuttamassa herneitä naamariin ja nauttimassa auringosta. Kuvaa en partsista ole ottanut kun kaikki ulkosisustus tavarat vain lojuu sielä täällä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!♥

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Rv 20 + rakenneultra


Jännäri maanantai

Eilinen (maanantai) oli aika jännittävä päivä. 
Kuntoutuksen työharjoittelu alkoi ja iltapäivällä oli tiedossa rakenneultra.
 En saanu yöllä nukuttua melkein ollenkaan, koska jännitin sitä, suostuisiko pähkinä poseeraamaan hyvin, saataisiinko hyviä kuvia, olisiko kaikki kunnossa ja ennen kaikkia se jännitti, että kumpi olisi tulossa, tyttö vai poika. Miekkosella oli sunnuntaina tyttöolo ja aamulla poikaolo. Itsellä enimmäkseen poikaolo jostain syystä ollut, johtuen varmaan siitä alkuraskauden unesta. Sunnuntai-maanantai välisenä yönä näin unta että olin ultrattavana ja luulin kovasti että poika tulisi, mutta tulokas olisikin tyttö. Heräsin hieman hämmentyneenä ja pyörin varmaan kaksi tuntia sängyssä. Onneksi ihana pikkuiseni muistuttelee olemasta olostansa päivittäin silloin tällöin, kutittelee ja potkiskelee :) Tässä vähän aamulta masukuvaa.
Pikkumasu :)
Rv 20+0

Työharjoittelu 


Työharjoittelu alkoi hyvin ja työporukka todella mukavaa. Rento meininki ja uskaltaa kysyäkin neuvoa ja työtehtäviä, eikä tarvi ollenkaan jännittää suun avaamista. Työympäristökin on mukava ja viihtyisä ja kaiken kukkuraksi hese löytyy ihan vierestä. Ehkä vähän liiankin lähellä, tulee käytyä sit joka päivä niin kauan kunnes alkaa hesemätöt tuleen korvista. On vaan kovin virallinen olo kun sain oikein työpaidankin, harjoittelija kyltti vaan puuttuu vielä. 

Rakenneultra

Rv 20+0 2D
Rakenneultra oli siis iltapäivällä ja saatiin miekkosen kanssa kyyti äidiltäni sinne. Meinasin kuolla autoon pelkästä jännityksestä ja sykkeen nousemisesta. Enkä ehtinyt odotushuoneessakaan kauaa rauhottumaan kun meitä jo kutsuttiin sisään (jännittää taas pelkkä ajatuskin jännittämisestä).
Pähkinä oli sielä oikein kippurassa, varpaat nenässä kiinni, eikä sitten mitenkään meinannut poseerata nätisti. Oli kierosti vielä ujuttanut naamansa istukan taakse, mikä vaikeutti sitten kuvien ottamista. Kaikki oli pikkuisella kunnossa, pituutta arviolta 25cm ja painoarvio 304g. Liikkeetkin oli normaalit. Kaikki tarkistettiin luita, sydämiä ja aivoja myöten, myös verisuonia, munuaisia ja ties mitä katsottiin (se oli tylsää ja ällöttävää). Parisen päivää sippoisempi kuin ikäisensä yleensä mutta ei hälyttävästi. Ei kyllä ole ihmekään, omat geenini ovat pienet luut ja vähän rasvaa. Pähkinä tyytyväisenä venyttelyjensä jälkeen alkoi nojailemaan kohdun seinämää vasten.
Sukupuoli saatiin myös katsottua kun pyllisteli niin pitkään, täysin 100% tietohan se ei ole ikinä :)

rv 20+0 4D




Onnitella saa tytöstä!!!!!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pähkinä♥

Lilypie Second Birthday tickers