Rv 15

Se ois sit taas uusi viikko edessä. Ompas aika mennyt nopeeta, kuukaus vielä niin ollaa jo puolivälis suurinpiirtein. Oon aivan sairaan innoissani, tuntuu et joka päivä vaa jännittää ja odottaa entistä enempi!

Viikon tässä ollut kuumeinen olo, huimannut, sokerit heitelly, rytmihäiriöitä ja ihme tuntemuksia. Lääkärissä tuli käytyy tänää, kaikki arvot kohillaa ja mitään ei löytyny, haaratkin tarkistettiin ja kaikki kunnossa, vauvan ääniä ei päästy kuunteleen kun ei laitteet toiminutkaan. Lääkäri veikkas että joku viirus jylläämässä. 

Joten siitä sainkin rohkasun ostaa oman kotidopplerin :) Huu toi laite on pelottava ja ihana samaan aikaan. Lueskelin netistä kunnon kauhutarinoita sen käytöstä, mutta testailin sitä just tuossa. Kesti kauan ennenku löysin pikkuisen sykkeet, suolet jylläs ja oma sydän meinas hakata nii kovaa ettei kuulunut :D Sit kadotin ne melkein heti, mut oli ihan hauska kuulla että sielä se on ihan oikeesti. Joka päiväsestihän pitkä käyttösesti tuota ei saisi käyttää, mielummi sillon tällön. Geeliä mulla ei ole, käytin Nivean jotain rasvaa, seuraavalla kerralla ajattelin kokeillä öljyä, on kuulemma vielä parempi. Ajattelin jotain nauhotustakin ottaa sitten kun kuuluu hyvin ja laittaa tähän kuultavaks!

Tässä taas aamun massua! Nyt alkaa pikkuhiljaa ihan ylhäältäkin pönöttämään.

Rv 14+2

Nyt on ollut jotenkin niin kiirus viikko että en ehtinyt maanantain avauskirjoitusta tekemään :) 

Elikkäs viime viikolla oli ensimmäinen lääkäri, kaikki oli erittäin hyvin ja sain kuulla sydänäänet ensimmäistä kertaa (vihdoinkin<3). Ihmettelen vain kun sain sellaisen käsityksen että joka käynnillä katotaan veriarvot ja muut mutta ei mulla ole katsottu kuin silloin ensimmäisessä neuvolassa. Pissa ny tarkistetaan mutta ihmettelen kuitenkin kun neuvolakortti on pelkkiä viivoja täynnä eikä mitään mittailla. Oli jotenkin ihanaa kun sai taas varmistusta että siellä oikeasti asustaa joku pieni uuden elämän alku. Kohtu oli jo greipin kokoinen, hui kuinka iso! Mutta kyllä huomaa jo sivuprofiilista kuinka on maha taas kasvanut. Varsinkin kun vertaa siihen aikaan kun ei vielä ollut raskaana, kun käytti sitä xs-s ja 32-34 vaatteita, eipä mene enään... Painoa nyt ei kamalasti ole tullut mutta varmaan turvotus hiipii siihen malliin että ei vaan mene kaikki vaatteet päälle. Kaikki tuntuu vaan kiristävän ja puristavan koko ajan, varsinkin mahaa.
Meinasin unohtaa mainita, tuntui tosi hassulta tuossa maanantai iltana. Makasin mahallani sängyllä ja olin menossa nukkumaan kun tunsin omituisen "venytyksen" jossain kaiketi kohdun tai rakon paikkeilla. En tiedä voiko nyt jo jossain tietyissä tilanteissa tuntea pikkuisen pähkinän liikkumisen vai muljahtiko kohtu jotenkin...

Tässä vähän taas maha kuvaa :)

Tulipa tuossa muuten käytyä Tampereen Radio Kirppiksellä, taas kerran, ja tein kyllä sellaset löydöt sieltä ettei kaduta! 2xPuma hupparit, Wescin huppari, HM paita, 2x merkki tpaitaa miehelle, 3x potkupukua ja 1xbody pähkinälle sekä pipo ja huivi itselle yhteensä 12,15e 

Ihan naurettava hinta! Mutta etsivä löytää :)

Nopsat jotka tarvii vauvan vaatteita niin sielä on pöytä 47 josta 50% hinnoista, kaiketi tän viikon...

Rv 13+0 + kuntoutus

Ihan alkuun taas raskaus kuulumisia :) 

Tuntuu että nyt olisi iltaisin alkanut turvottamaan ja huimaamaan todella helposti. Väsymyskin iskee tuossa neljän jälkeen iltapäivällä mutta silti ei meinaa saada unta iltaisin. Verensokerit todennäköisesti heittelee aika rajusti, vaikka olen syönyt ihan normaalisti. Uskaltauduin kuitenkin eilen Nokian Edenin kylpylään saunomaan ja viettämään aikaa siskoni kanssa. Arvelin että vaikeuksia tuottaisi veden paine -> vessa kutsuisi koko ajan ja saunassa en saisi happea. Pystyin kuitenkin rentoutumaan ja nauttimaan olostani ja siitä ettei tarvinnut ressata mitään, teki varmasti hyvää myös nivelilleni uiskennella edestakaisin.

Raskausarpia yrittää jo tunkea kovaa vauhtia, vaikka painoa tullut huimat 2kg, eikä siinä mitään mutta kun ne  on takapuolessa!!!! Rasvaarasvaa jotta iho olisi edes kosteutettu eikä repeäisi niin helposti, mitä se olisi sitten kun se maha on jäätävä jumppapallo?

Tänään tuli täyteen 13 viikkoa, huh aika on mennyt nopeaa. Tässä kuva masusta, josta nyt ei edes erotu kamalan selkeästi tuo pienenpieni kasvanut maha kun koko tuubi on aivan turvoksissa (juuri kun luulin että pääsin turvotuksesta edes hetkeksi). Suoletkin varmaan vaihtaneet paikkansa palleankohdalle.

Tänään alkoi kuntoutus, jota jännitin toodella paljon. Bussissakin istuskellessa melkein sydän pomppi rinnasta ulos. Miten noin paljon voi ihmistä jännittää pieni asia. Tämä kuntoutus on siis ammatillinenkuntoutus ja nuorten 18-25 vuotiaiden ryhmä. Hauskaa oli se että olemme ensimmäinen 10 henkinen ryhmä, jossa meitä on 9 henkeä, joista 3 on kampaajia :D Tulin siihen tulokseen että kampaajan ammatti taitaa olla aika vaikea, mutta mukavaa että sielä on hengenheimolaisia niinsanotusti. Tänään lähinnä tutustuttiin paikkaan ja toisiimme ja täytettiin kaikenlaisia kyselylappuja. Huomenna taas on joku uusi vetäjä paikalla. Istumista lähinnä 9-15 ja onneksi tunnin ruokatunti. Ehtii syömään hyvin niin Pähkinäkin on tyytyväinen :) 

Ainiin taiteilin kynsiä pitkästä aikaa.
Ärsyttävää päällyslakkaa kun sotki, ääriviivat levis :(

Minä kiittään ja kuittaan että jaksoit lukea ♥

Rv 12+4 ja asuntohaaveita

Kipujakipuja...

 Tänään heti herätessä taas samanlaista kipua kuin kymppiviikolla, tuossa oikeassa kulmassa masua. Tiedä sitten onko se jotain kohdunkasvamis kipua vai mitä. Inhottavaa se ainakin on, toivon että huomenna olisi jo loppunut tai keskenmeno ajatukset valtaa taas pään. Lisäksi sormissa kiertänyt veri todella huonosti, odotan vaan koko ajan koska ne poksahtaa. 

Kivaakivaa...

Lukuunottamatta näitä paria vaivaa, tää päivä on ollut tosi mukava. Aamusta jo positiivinen olo, tänää oli pankissa asioiden selvittelyä sekä sain viestin että puhelimeni on tullut huollosta (toivottavasti korjattuna). Poikaystävä ilmoitti että meidän asunnon hakuun oli vastattu. Muutimme eilen hakemukseemme että tarvitsemme kämpän aiemmin, ennen kuin maha kasvaa liikaa eikä olisi tiellä muutossa. Sopeutumiseen ja kotiutumiseenkin tarvittaisiin lisäaikaa. Meillä oli mahdollisuus heti päästä katsomaan asuntoa, kunhan avaimet palauttaisimme neljään mennessä. Tämä asunto oli kolmio, kaikista halvin vuokraltansa ja neliöitäkin oli 63,5. Lattiat nyt oli mitä oli, täynnä jälkiä ja väriläikkiä mutta muovia, mikä on helppo puhdistaa. Sauna ja parveke löytyy sekä järjettömän iso olohuone. Tässä kuvia:

 Tässä olohuonetta keittiöstä päin kuvattuna. Vasemmalla eteinen josta pääsee lastenhuoneeseen ja tuossa oikealla makuuhuone.

 Keittiölle oli oma pieni nurkkauksensa. Tykkäsin tosi paljon asunnon valoisuudesta, vaikka kuvat ovatkin hieman tummahkot.

 Olohuoneen toista nurkkaa, keittiö melkein heti tuossa vasemmalla.

Tässä makuuhuoneesta kuvaa. Kaappitilaa oli tosi niukasti, niihin ei mahtuisi edes mun vaatteet. Tuo oikea seinä oli hieman vino, joka tekisi sisustuksesta aika mielenkiintoista. Iso upotettu parvekekin löytyy.

Pienestä huoneesta, ns. lastenhuoneesta oli hieman hankala ottaa kuvaa. Oven takana oli kaappitilaa.

Sauna oli todella iso, harmi ei saanut kuvattua sitä kokonaisuutena. Saunan ja suihkutilan välissä vain huurrelasi, joka oli aika hauska.

 

Itse tykkäsin todella paljon tästä asunnosta. Nyt jännitetään saadaanko se varmasti. Varmistetaan vielä että koiran sai ottaa asuntoon ja pari muuta pikku juttua. Mulle kaikki heti nyt! 

Raskaudesta kertominen

Se on samankaltainen tunne kuin pienenä saadessasi uuden hienon barbien.

 Mahan pohjassa kutittelee ja jännittää suunnattomasti.

Sydän pamppailee ja tekee mieli hyppiä seinille.

 Miten luonnollinen ja ihanan asian kertominen voi jännittää niin paljon?

 Pelätäänkö toisen reaktiota asiaan vai omaa valmiutta vanhemmuuteen?

Onko syynä netissä paljon paheksuntaa saaneet nuoret äidit? 

Paheksunta jotai ei tahdo itselleen?

Toisaalta haluaisi huutaa asiasta koko maailmalle, mutta menettämisen pelko jyrää innokkuuden alleen. 

Mitä jos kerron liian aikaisin ja tapahtuukin jotain kamalaa?

 Kuitenkin haluaisi jakaa tiedon mahdollisimman monen kanssa mutta miten...

Kuva Mtv3.

Poikaystävälle?

Omalla kohdallani en tiennyt miten kertoa poikaystävälleni. En saanut edes sanoja suusta, koska pelkäsin reaktiota. Haluaisiko hän että tehtäisiin abortti vai olisiko hän valmis isäksi. Yritin vain sopertaa suustani ulos että testi oli positiivinen, mutta pelko ja jännitys muutti sanat aivan mössöksi. Keskustelimme asiasta heti ja punnitsimme eri vaihtoehtoja. Kummallakaan (ainakaan tietääkseni) ei käynyt abortin harkinta mielessäkään, siitä kuitenkin mainittiin ohi mennen. Pohdimme yhdessä sitä mitä pitäisi tehdä tulevaisuuden suhteen, toisella opinnot kesken ja toisella alkamassa kuntoutus. Mietimme että elämäntilannetta katsoen lapsen tulo olisi huono. Itse vain mietiskelin erään suomalaisen tv ohjelma sanoja, että "vauvat eivät pyydä lupaa, ne vain tulevat". Pari päivää sulattelimme asiaa kunnes kumpikin sai taottua päähänsä että totta se oli.

Vanhemmille?

Toinen juttu olikin sitten vanhemmat. Halusimme kertoa heti, mutta koska, miten, millaisessa tilanteessa?
Poikaystävän vanhemmat

Ensimmäsenä vuorossa olivat poikaystäväni vanhemmat. Luulin että kuolisin, sekä jännitykseen että vanhempien reaktioon asiasta. Pelkäsin erittäin negatiivista palautetta, koska olimme tunteneet hieman alle vuoden ja omaan päähäni oli takoutunut ajatus siitä että seurustellaan ainakin se 5 vuotta, ennen kuin suunnitellaan perheen lisäystä. Ensin vuorossa oli tuleva mummi. Poikaystäväni alkoi pohjustamaan kertomusta hitaasti sillä että menkat oli hieman myöhässä olleet ja että testikin haettiin apteekista. Tuloksena oli positiivinen ja nyt olisi lapsi syntymässä seuraavana vuonna. Yllätyksenä vastaanotto olikin erittäin iloinen, positiivinen ja innostunut (mikä helpotus). Jännitys laimeni hieman ja seuraavaksi oli tulevan ukin vuoro. Asia kerrottiin samanlailla ja reaktio ei ollut aivan yhtä innostunut kuin mummilla, mutta ei kuitenkaan negatiivinen, enimmäkseen erittäin hämmentynyt.

Kuva SafetyWeb.

Omat vanhemmat?

Omia vanhempiani en jännittänyt paljoa, lieneekö syynä se että ei olisi ensimmäinen kerta yllättäville uutisille. Oma tapani ei ole pahemmin valmistaa ketään tulevaan. Jos jotain tapahtuu, töksäytän sen ilmoille kuin sen että minulla on nälkä. Ensin kerroimme äidilleni. Poikaystävääni jännitti, minua vain alkoi melkein naurattamaan. Äiti laitteli tiskejä keittiössä ja kertoi kuinka koirani oli hienosti ollut mummulla hoidossa. Sanoin että mummuista puheen ollen, äidistäni tulisi oikea mummu. Äiti oli aivan innoissaan ja herjalla jo heitti poikaystävälleni että tapanko heti vai huomenna. Halit jaettiin ja äiti kipitti innoissaan hakemaan vanhoja vauvan vaatteita vaatehuoneen kätköistä. Sitten pitikin kertoa isille, joka sujui sekin hyvin. Äiti oli niin innoissaan että kertoi melkein koko asian minun puolesta. Yritimme kovasti pähkäillä isille isoisä nimityksiä, mikään vain ei tuntunut luontevalta, vaarit, papat, ukkelit ja muutkin käytiin läpi eikä sopivaa tuntunut löytyvän. 

Molempien vanhemmat ottivat asian hyvin, ja ovat valmiita auttamaan tarvittaessa melkein kaikessa.

Sisarukset?

Kummankin sisaruksille kerrottin heti vanhempien jälkeen. Heille oli jotenkin paljon rennompi kertoa, asia et ollut enään niin kauhean virallinen ja vakava vaan ihan hymyssä suin kerroimme. Ainakaan omalla kohdallani ei jännitystä ollut tässä tilanteessa, joka teki siitä paljon helpomman. Oma pikkusiskoni tokaisi heti että "koska muutan pois", koska hän himoitsee huonettani.

Kuva Nuorten ystävät.

Sukulaiset?

Emme odotelleet kovinkaan pitkään sukulaisille kertomisen suhteen. 

Omaan lähisukuni koostuu äidin vanhemmista ja tätini perheestä. Kerroin äidin vanhemmille ja kummitädille samana päivänä kuin omalle perheelleni. Kerroin mummulleni että hänestä tulee isomummu. Äidin vanhemmat olivat innoissaan ja luulivat aluksi asian koskevan kihlautumista. Kummitätini oli iloinen, mutta varoittele mahdollisista vastoinkäymisistä. En kokenut asiaa enään kovin jännittävänä, ainoastaan iloisena.

Poikaystäväni suku sai tietää asiasta puhelimen välityksellä sekä hänen vanhempiensa kautta. Tarkemmin en ole asiasta perillä että kuka tietää ja mitä. Itse en ole osallistunut tähän kertomiseen ollenkaan.

Ystävät?

Itselläni vain 4 ystävää tietää tällä hetkellä asiasta ja poikaystävälläni myös vain 5. Sitä jännityksen määrää kun kerrot jollekin ystävällesi. Huh, se tunne mahanpohjassa on aivan älytön. Itse on 90% innoissaan ja 10% pelkää reaktiota. Tähän menessä reaktiot ovat olleet iloisia ja ihmetystä täynnä. Ystävien suhteen olen halunnut pitää asian vielä salassa, kun mahakaan ei vielä pullota. En kuitenkaan vielä halua että asia leviää ja perättömiä juoruja alkaa leviämään. Uskon että kohautan ihmisiä facebookin kautta lisäämällä yllättäen jonkin ultrakuvan tai kuvan kasvaneesta vauvamahasta. Kerron jollekin silloin kun siltä tuntuu, mutta kun ajatus kertomisesta edes vilahtaa mielessä, alkaa heti jännittämään. Toisaalta ärsyttävää kun ei voi sitten normaalisti olla. Silloin teen tämänkin blogin ihan nimellisesti ja kasvokuvien kanssa. Sitten kun olen ihan 100% valmis huutamaan sen kasvojen kanssa maailmalle.

Kuva Terve.fi

Tämä blogi on itselleni tapa purkaa ajatuksia ja jännitystä.

Päätin että julkistan ajatukseni, mutta vielä nimettömästi. 

Tämäkin jakaa varmasti mielipiteitä, mutta niinhän ne kaikki asiat.

Jotenkin paljon helpompaa kertoa asiasta näin. 

Tähän blogiin kirjoittaminen ja ajatusten julkistaminen ovat kaiketi jonkinlainen tapa totuttautua ja huutaa maailmalle ihanasta elämää muuttavasta asiasta.

Infoa ja Plussaa

Positiivinen raskaustesti tuli tehtyä joulukuun 25. päivänä. 

Kerron nyt pientä tausta tietoa meidän pikku perheestä.

Itse olen parturi-kampaaja yrittäjä Tampereelta ja omistan sekarotuisen hauvelin :) Pähkinän isän tapasin reilu vuosi sitten, joka oli juuri aloittanut monen vuoden opiskelut. Tapailimme kolmisen kuukautta ennen suhteen virallistamista, eli parisuhteenpäivitystä facebookkiin :D Ystävät ja perhe kyllä olivat tilanteesta kartalla ennen sitä. Elämä sujui ihan leppoisasti, pientä työressiä nyt pukkasi välillä. Nyt olen lopettamassa yritystoiminnan muutamasta syystä ja kaikki raha-, asunto- ja asumisasiat mietityttävät. Sekä se tuleva vanhemmuus. Onneks meitä kuitenkin on kaksi tässä :) Poikaystäväni on opiskelija ja opinto jäljellä vielä 3-5 vuotta. 

Lapsista olimme keskustelleet jo syksyllä, mutta suunnitelmissa se ei kuitenkaan ollut.

Puhuimme siis yleisesti tulevaisuuden haaveista ja toteuttamisesta, yhteen muuttamisesta ja kummankin elämän tottumuksista. Tupakoinnin lopettamisesta keskustelimme jo kesäkuussa, koska osa minusta halusi lopettaa ja kerrankin minulla oli joku joka tukisi siinä asiassa.  Marraskuussa onneksi sitten pääsin vihdoin irti pahasta tavasta jota kesti melki 6 vuotta. Laskiskelin tuossa yksi päivä että lopetin tupakoinnin 6 päivää raskaaksi tulemisen jälkeen, mihin olen oikein tyytyväinen kun osui niin hyvin yhteen :) Neljäs kerta toden sanoi!

Kolmet edelliset kuukautiset olivat oudot, väliä oli vain n. 2 viikkoa ja taas alkoi, vaikka olen syönyt e-pillereitä 4 vuotta. 11.11 tulin raskaaksi, ja sen jälkeen en kuukautisia ole ollutkaan. Joulukuussa pidin taukoa pillereistä 2 vkoa ja kun ei kuulunut, päätin tehdä testin. Olin silloin kuudennella viikolla. Testin tein poikaystäväni vanhemmilla ja se oli aika tunneriittoisa hetki. Itketti, pelotti, ihmetytti, nauratti ja taas itketti. Menin siis aivan sekaisin. Pohdittiin mitä pitäisi tehdä ja kuinka huono aika oli kun toisella opinnot kesken ja toisella kuntoutus tulossa. Mutta tiesin heti että lapsen aion pitää ja että omasta puolestani ainakin selviäisin hyvin. Pari päivää pihdattiin tietoa ja sitten kerrottiin poikakaverin vanhemmille. Uusivuosi menikin selvinpäin, kännäreiden touhuja tutkiessa. Kerroin omalle perheelleni kun pääsin takaisin kotiin. Pikkusiskon ensimmäinen lausahdus oli: Koska muutat pois? :D Siitä sitten alkoikin kova pohtiminen ja tuumailu tulevaisuuden suhteen. Kaikki kuitenkin ovat innoissaan ja toivovat hyvää.
Oireita on olleet myöhästyneet kuukautiset, kuumeilu, jatkuva nälkä, vessahätä, kylmänväreet, pahoinvointi, unettomat yöt, turvotus, väsymys ja enneunet raskaudesta :D

Ensimmäinen ultraus. Rv 8+2. Laskettu aika 18.8
Kuvan nähtyäni tokaisin että siinä on pähkinä.

Rv 12+1

Eilen tuli siis 12+0 täyteen ja oli toinen ultraus :) Kokemuksena paljon parempi kuin edellinen (sain traumat siitä vaginaalisestaultrauksesta). Pähkinä kuuli mun toiveen että näkyisi tarpeeksi hyvin mahan päältä ettei tarvi tikkuja työnnellä reikään, ja tuli niin hyviä kuvia! Siellä se potki kovasti ja heilutteli suoraan kameralle :) Kyllä alkaa tuntumaan entistä todemmalta koko ajan. Pelkäsin kamalasti keskenmenoa tuossa kymppiviikolla kun maha kipuili kolme päivää. Kaikki oli kunnossa, mittaa Pähkinällä oli jo päästä peppuun 5,59cm, päänhalkasija oli 1,76cm ja reisiluu oli huimat 7,7mm pitkä :) Tässä hieman mahakuvaa ja neljä kuvaa Pähkinästä♥

Tässä masua, alkuturvotus alkaa laskemaan ja näkyy jo pientä kasvua.

Sitten koko blogin stara: