maanantai 4. elokuuta 2014

Rv 38 + Synnytystapa-arvio


Tänään täyttyi 38 viikkoa.
Eli tasan kaksi viikkoa laskettuun.

Joku piti mua hereillä klo 00-03 välisen ajan viime yönä, soittamalla jatkuvasti prepaidillansa. En puhelinta halunnut sulkea sen takia, jos vaikka lähtö synnärille sattuisi tulemaan. Kolmen jälkeen meni hermot ja lähetin soittajalle vihaista viestiä, johon ei sitten ikinä vastannut. Soittelut loppuivat, mutta jatkuivat päivällä 11-13 välillä. Huoh, jos kyseessä olisi joku tuttu, olisi hän vastannut viestiin, laittanut watsappiin tai fbhen viestiä. Toivottavasti ei soita uudelleen, ei huvita tuommoiselle vastata :D



MASU



Masulle kuuluu ihan hyvää. Supistelut ollut kipeitä ja niitä on viimeisen viikon sisään ollut paljon, mutta nyt hieman hellittänyt. Neuvola on ylihuomenna, jolloin saan taas tietää onko sf mitta vielä kasvanut. Arpia ei ole vielä masuun tullut, toivottavasti niiltä säästytään!



Synnytystapa-arvio


O-ouuuu...

Ei meinaan mennyt niinkuin toivoin!
Viime kerralla lääkäri sanoi, että pikkuinen kyllä kääntyy vielä ympäri, mutta näin ei ollut tapahtunut. Perätilasynnytys pelottaa järjettömästi, eikä todellakaan nyt helpottanut nykyista jännittämistä. Aluksi pelkäsin noiden lonkkien takia synnytystä, mutta nyt pelkään vielä enemmän, että mitä tapahtuu. 

Sisätutkimuksessa ilmeni, että kaulaa jäljellä vielä sen 2cm mutta ollaankin jo sormelle auki :o
Hyi mikä ajatus, lääkäri tökki meidän pikkuista, vain pelkkä kalvo välissä. Eli paikat alkaa pikkuhiljaa kyllä oleen jo kypsät. Pieni oli aika alhaalle majoittautunut.

Kaksi lääkäriä yrittivät kääntää pientä, mutta eivät onnistuneet. Teki niiiiiiiin kipeetä koko kääntöyritys, että en todellakaan enään ikinä suostu moiseen. Olin joltain kuullut että ei se kääntäminen satu. Ja pyh! Tuntui että koko lantio olisi musertunut ja yrjö lentänyt. Selkä ei tykännyt hommasta yhtään. Pähkinää yritettiin "kaivaa" ylemmäs, se sattui. Toisella yrittämällä Pähkinä puuttui peliin. Erikoistunut lääkäri sai vauvasta hyvän otteen, sai melkein poikittaiseen asentoon käännettyä vauvan, mutta Pähkinä puski jaloilla vastaan. Tuntui että nyt se todellakin tulee kyljestä ulos, kylkiluut sai osumaa ja sen jälkeen tuntui että kohtu repee vasemmasta reunasta. Aikansa tapeltua, Pähkinällä meni selvästi hermot koko hommaan, samalla ku puski toisella jalalla kylkeä vasten ja laittoi hanttiin, päätti hän vetää toisen jalan koukkuun ja alkaa potkia lääkäriä. Siinä sitten kaksi lääkäriä ja hoitajaopiskelija tuijottelivat mahaani ja toinen lääkäri ihmetteli oikein ääneen että kuinka jääräpäinen lapsi, kun koko käsi heilui. Tässä kohtaa en kyllä tuntenu enää erillisiä potkuja, teki mieli vain itkeä.

Päätettiin että kääntämistä ei enään yritetä ja viikon päästä uudelleen. Nyt mun pitää miettiä kolmea eri vaihtoehtoa. Eli jos Pähkinä kääntyy maanantaihin mennessä, on edessä synnytyksen käynnistys, jottei pääse kääntymään perätilaan uudelleen. Jos pieni majailee edelleen perätilassa, suuntana lonkkien magneettikuvaus. Kuvien perusteella pohditaan synnytetäänkö alateitse (riittäkö lantio) vai tehdäänkö sektio.

Sen jälkeen makasinkin puoli tuntia käyrillä, Pähkinän sykkeet oli hyvät ja sain lähteä kotiin. Markuksen kanssa pohdittiin ensi viikon aikatauluja, että miten olisi järkevä toimia, koska työsoppari päättyy vasta 16. päivä. Markus tulee Vantaalta maanantaina sairaalalle mukaan jännittämään. Onneksi mulla on tuo ukko, ei tarvitse ihan yksin kuitenkaan olla. Tän arvion piti helpottaa mun huolia, ei pahentaa niitä.
En olisi uskonut, että tässä raskaudessa pitää vielä tämmönen loppuhuipennus olla...



ULTRA



Positiivista, sain pyynnöstä pari hassua kuvaa. Ei näistä kyllä meinaa selkoa enään saada, mutta ihana kun pääsin Markukselle näitä lähettämään, kun toinen ei päässyt itse käynnille mukaan :) En tiedä tuosta alemmasta kuvasta, että katsooko tuo pikkuinen nyt suoraan eteen päin, vaiko vasemmalle. Käden vieressä oleva tumma ympyrä on kuitenkin silmä :D




Huh tämmöinen viikon alku meillä, 
toivottavasti muilla alkanut paremmin! ♥

6 kommenttia :

  1. huuuu mua jännittää sun puolestakin jo ... <3 Apua. Kyllä kaikki hyvin menee<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin et mua jännitti ja pelotti lonkkien takia... Nyt vasta pelottaaki :/ eiköhän kaikki kuitenkin mee hyvin! :)

      Poista
  2. Hyvin kaikki varmasti menee! Asiat varmasti järjestyy, tsemppiä loppuhuipennukseen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hermorauniona täällä sohvalla istun ja mietin kaikkia asioita... Onneks täällä noi lääkärit osaa hoitaa hommansa kunnolla, niin ei tarvi sitä pelätä.

      Poista
    2. Yritä muistaa vain, että hermoilemalla ei asia ainakaan selviä ja olo helpotu. Luotat vain lääkäreihin ja itteesi! Onneksi luontokin hoitaa oman osuutensa :)

      Poista
    3. Kiitos tsempeistä! :)
      No tänään neuvolassa tuomio oli vieläkin perätila, mutta vauva oli aika ylhäällä, eli toivottavasti kääntyisi vielä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pähkinä♥

Lilypie Second Birthday tickers