sunnuntai 3. elokuuta 2014

Isyyspakkaus


Kokosin siis Markukselle isyyspakkauksen. Markus oli todella otettu tästä pakkauksesta ja yhdessä käytiin läpi sen sisältö. Meillä tämä tuotti vain positiivista mieltä, joten voin suositella muillekin äideillä tätä projektia. Suurin osa seuraavista tavaroista löytyikin jo kotoa, joten ei välttämättä tarvitse edes kauppaan mennä.

Kuvia

Kokosin pakkausta vielä keskellä yötä, joten en jaksanut enään panostaa vanhaan Zalandon laatikkoon. Rakastuin täysin noihin norsuihin, olisin voinut tunkea niitä jokapaikkaan!
Kirjoitin myös Markukselle kirjeen, jonka taittelin ja laitoin yöpöydälle odottamaan. Parisen viikkoa sitten Markus siis saapui kotiin Vantaalta normaaliin tapaan, rupateltiin ja käytiin läpi hänen tuomansa vauvan tarvikkeet. Sen jälkeen Markus käväisi makuuhuoneessa ja itse hihittelin sillä välin sohvalla, kun kuulin Markuksen huomanneen kirjeen. Kyllä nauratti kun mies ryntäsi olohuoneeseen innoissaan ihmettelemään että mikä pakkaus, miksi ja missä. 



















Uusi kyssäri teille lukijoille yläreunassa kliketi klik  

Huomenna jännitetäänkin synnytystapa-arviointia! Vihdoikin, toukokuusta asti taisteltu asiasta ja ihana kesälääkäri otti mun huoleni ja kipuni tosissaan. Lippu korkealle, vai mitenkä se menikään?

Ja korjaus edelliseen postaukseen, Pähkinän painoarvio olikin 2430g!


Nautitaan ihanasta sunnuntai illasta♥

1 kommentti :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...

Pähkinä♥

Lilypie Second Birthday tickers